Käsipalloliitto joutui perumaan naisten Aktia-liigan ottelun viime lauantailta (29.11.) vuotavan katon takia.

Naisten korkeimman sarjatason ottelu, HIFK-GrIFK, oli tarkoitus pelata Helsinginkadun varrella sijaitsevan Helsingin Urheilutalon hallissa kello 15.

– Ottelun delegaatti ja joukkueet arvioivat tilannetta paikan päällä. Noin tuntia ennen ottelun aiottua aloitusta jouduttiin toteamaan, että kenttä on liian vaarallisessa kunnossa pelattavaksi, Käsipalloliitto kertoo tiedotteessaan.

Helsingin Urheilutalo on Urheiluhallit Oy:n halleja.

Toimialajohtaja Eija Holmala kertoo vuodon aiheutuneen sateen ja sivuttaisen tuulen harvinaisesta yhdistelmästä.

– Urheilutalon katto on monimuotoinen ja tällaisia vuotoja on ollut todella harvoin, Holmala kertoo Helsingin Uutisille.

– Vuodot ovat pääsääntöisesti johtuneet siitä, että vettä on tullut todella rajusti ja vaakatasossa, jolloin vesi on löytänyt pienimmätkin kolot.

Holmala kertoo, että vuotopaikkoja on tutkittu ja täytetty massalla.

Lauantain vuoto ei aiheuta isompaa remonttia hallissa.

Holmala kertoo, että vuodon takia peruttiin ainoastaan käsipallo-ottelu.

Lisäksi Käsipalloliitto siirsi sunnuntaille suunnitellun ottelun varmuuden vuoksi Ruskeasuolle.

Muut vuorot pyörivät normaalisti viikonlopun aikana.