Satamatunnelin asemakaavasta päätetään Helsingin kaupungin­valtuustossa ensi viikon keskiviikkona.

Satamatunnelin havainnekuva.

Avaa kuvien katselu

Noin kaksi kilometriä pitkä tunneli ulottuisi Jätkäsaaresta Länsiväylälle. Suunniteltu suuaukko on Lapinlahden puiston reunassa. Kuva: Helsingin satama oy

18:29•Päivitetty 19:06

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina satamatunnelin asemakaavan. Kaava siirtyy kaupunginvaltuustoon lopullisesti hyväksyttäväksi.

Kaupunginhallituksen päätös syntyi kokoomuksen johtamalla jakolinjalla, tosin SDP:stä löytyi kantoja puolesta ja vastaan.

– Olen tyytyväinen, että tunneliasiassa päästään nyt eteenpäin. Se liittyy laajempaan kokonaisuuteen koko kaupungin satamatoimintojen uudelleenjärjestelystä, sanoo pormestari Daniel Sazonov (kok.).

Esitystä vastustivat vihreät ja vasemmistoliitto sekä demarien Elisa Gebhard. He halusivat selvyyttä siihen, onko tunnelin rakentaminen taloudellisesti kannattava päätös kaupunkilaisten kannalta.

Kaupunginhallitus torjui tunnelin palauttamisen valmisteluun äänin 8–7.

Vastustajien mukaan hanketta viedään eteenpäin ilman tavanomaisia hyötykustannus- tai kannattavuuslaskelmia.

– Ehdotimme, että laskelmat laadittaisiin. Sitä kautta saataisiin tietoa, minkälaisille taloudellisille edellytyksille hanke nojaa, sanoo valtuustoryhmän puheenjohtaja Suvi Pulkkinen (vihr.).

SDP ei ole tehnyt satamatunnelista ryhmäpäätöstä eli kaupunginvaltuutetut saavat vapaasti harkita kantaansa.

Tunnelista yli 40 kysymystä

Kaupunginhallituksen poliitikot olivat pyytäneet kaupungilta vastauksia yli 40 kysymykseen tunnelista.

Kysymykset käsittelivät esimerkiksi veronmaksajien suojaa 300 miljoonan euron investoinnissa, sillä satama on Helsingin kaupungin kokonaan omistama yhtiö.

Helsingin viranhaltijat sanovat vastauksessaan, että vastuu tunnelin kannattavuudesta on sataman johdon ja hallituksen.

Tuttu on myös kaupungin perustelu, jonka mukaan tunneli tarvitaan, koska Helsinki on päättänyt järjestellä satamansa uudestaan. Katajanokalta siirtyvä liikenne tuo Länsisatamaan vuositasolla noin kaksi miljoonaa matkustajaa, 60 000 raskasta ajoneuvoa ja 300 000 henkilöautoa.

Kaikki eivät ole samaa mieltä tunnelin tarpeesta.

– Laivaliikenne voidaan keskittää myös ilman tunnelia erityisesti siksi, että raskas liikenne on entistä enemmän keskittynyt Vuosaareen. Tulevaisuuden kehitystä ei tiedetä tarkkaan, Suvi Pulkkinen sanoo.

Tunnelia vastustavat poliitikot kaipaisivat laskelmia sen kannattavuudesta. Jos tunneli osoittautuisi hyväksi investoinniksi, pitäisi heidän mielestään edistää satamatunnelin vaihtoehtoista D-linjausta. Video: Petteri Juuti / Yle

Kaupunginhallitus hyväksyi päätökseen SDP:n aloitteesta kannattavuuteen liittyvän vastaesityksen. Sen mukaan sataman tulee varmistaa satamatoimintojen uudelleenjärjestelyn liiketaloudellinen kannattavuus ennen yhtiön investointipäätöstä.

Juttua muokattu 1.12.2025 kello 19.05. Juttuun lisätty tieto, ettei SDP:llä ole ryhmäpäätöstä tunnelista. Myös lisätty jutun loppuun tieto hyväksytystä vastaesityksestä.