Osmo ja Mikko Peltola kertovat Puoli seitsemän -ohjelmassa, miltä julkisuus tuntuu.


Osmo ja Mikko Peltolan ohjelma palkittiin viime vuoden parhaana. Pete Anikari
Suositusta Peltsi ja Osmo -ohjelmasta tutut Mikko ”Peltsi” Peltola ja hänen poikansa Osmo vierailivat tänään Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa.
Peltsi ja Osmon ensimmäinen jakso julkaistiin viime vuonna ja sen jälkeen kaksikko on saanut valtavasti palkintoja ja heidät myös tunnistetaan monessa paikassa.
Mikko Peltola kertoi, miten heiltä tultiin pyytämään nimikirjoituksia uimahallissa, kun Peltsi oli altaassa vesijuoksemassa.
– Pari tyttöä tuli pyytämään nimikirjoitusta altaan reunalle. He antoivat servetin, jotta voin kuivata käteni. Sitten he antoivat paperin, jossa luki jo Osmon nimmari, hän kun oli ollut eri altaassa.
Osmo sanoi ohjelmassa, että julkisuus ja se, että pyydetään nimikirjoituksia, on kivaa.
Osmo Peltola valittiin vuoden esiintyjäksi Kultainen Venla -gaalassa viime tammikuussa. Osmo ja Peltsi valittiin samassa gaalassa vuoden ohjelmaksi.
Sarja on nyt loppunut, mutta Osmo on mukana isänsä ohjelman Peltsin toinen luonto -viidennen kauden kahdessa jaksossa.
Ohjelma nähdään ensi viikosta alkaen Ylellä.