Professori sanoo Ylelle, että aikuiset eivät enää ymmärrä, mistä vanhemmuudessa on kyse.
Monesta lapsesta kasvaa epävarma, muiden hyväksyntää ja tykkäämistä kerjäävä aikuinen. Se johtuu kasvatuksessa tapahtuneesta muutoksesta, kertoo emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen Ylelle.
Emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen. Kuva: Leena Koskela
Myös nuorten mielenterveysongelmien yleistyminen juontaa Keltikangas-Järvisen mukaan juurensa samaiseen muutokseen. Hänen mukaansa käsitys lapsesta muuttui 1980-luvulla, jonka jälkeen kasvatuksen keskiöön nousi lapsen oma tahto, jota täytyi kuunnella.
Keltikangas-Järvisen mukaan ilmiö johti siihen, että aikuinen ei ymmärrä, mistä vanhemmuudessa on kyse ja pyrkii jopa manipuloimaan lapsen tahtoa. Tällöin raja lapsen oman tahdon ja aikuisen tahdon välillä hämärtyy.
– Aikuinen haluaa saada lapsen tahtomaan sitä, mitä aikuinen tahtoo hänen tahtovan. Kun aikuinen tahtoo, että lapsi menee nukkumaan, hän kysyy asiasta lapselta ja toivoo, että lapsi haluaa mennä nukkumaan, Keltikangas-Järvinen sanoo Ylelle.
Keltikangas-Järvinen on emeritaprofessori ja psykologi. Hän on tutkinut muun muassa temperamenttia. Hän on ottanut kantaa muun muassa lasten ujouden kommentointiin.
– Kaikki lapsen ujouden kommentointia koskeva puhe täytyy jättää pois, Keltikangas-Järvinen totesi aiemmin IS:n jutussa.
Hänen mukaansa myös kannustavaksi tarkoitetut ujouden kommentoinnit voivat kääntyä itseään vastaan, sillä ujous on yhteiskunnassa saanut negatiivisen leiman. Keltikangas-Järvisen mukaan lapsi ymmärtää, että hänessä on jotain huonompaa kuin muissa, jos kommentoidaan tämän ujoutta.
Keltikangas-Järvisen mukaan etenkin pienet lapset ovat lähes aina ujoja. Ujoutta ei hänen mukaansa tarvitse karsia, vaan opettaa keinoja, joilla ihminen pystyy aikuisena toimimaan sosiaalisissa tilanteissa.
Juttua muokattu 1.12. kello 20.35: Korjattu kirjoitusvirhe Liisa Keltikangas-Järvisen nimessä.