Matkailuvinkki! Mikäli autot ja muut liikennevälineet kiinnostavat, kannattaa nyt suunnata Bangkokiin. Siellä Motor Expo 2025 on parhaillaan käynnissä ja auki 10.12. saakka. Tapahtuma järjestetään jo 42. kerran.
Nähtävää on paljon, joskin uusista automalleista kiinnostuneelle maaliskuinen Bangkokin kansainvälinen autonäyttely on parempi.

Sekä paikallisille että suomalaisille näyttelyn tärkein uutuus oli tällä kertaa 9. sukupolven Toyota Hilux. Avauskuvassa on keltainen turbodiesel, joka tulee meille jälkimmäisenä vasta vuoden 2026 jälkimmäisellä puoliskolla. Jatkossa sitä myydään vain 2,8-litraisella turbodieselillä, johon lisätään Eurooppaa varten pieni sähkömoottori pienentämään kulutusta.

Mielenkiintoisempi uutuus on sähkömoottorinen Hilux, jonka käyttötarkoituksia rajoittaa sen noin 240 kilometrin toimintamatka. Toyota ei kuitenkaan halunnut asentaa autoon energiasisällöltään suurempaa (nyt 59,2 kWh) ajoakkua, ettei auton omamassa ja hinta nousisi liian suuriksi. Ajoakku on suojattu hyvin, mikä onkin tärkeää nelivetoisessa maastoajoonkin tarkoitetussa avolavassa.

Ohjaamossa on otettu melkoinen aikaloikka nykyiseen sukupolveen verrattuna. Nyt autossa on kookas kosketusnäyttö ja näkymä on kaiken kaikkiaan aivan toista luokkaa. Siihen tekee osansa digitaalinen mittaristo. Kiitoksen Toyotalle voi antaa siitä, että katkaisimet ovat reilun kokoisia, joten niitä voi käyttää vaikka rukkaset kädessä. Vaikka materiaalit ovat valmistajan mukaan ohjaamossa paljon entistä parempia, niin perusvarustetasossa kaikki on kovaa muovia. Kalliimmissa vaihtoehdoissa osa on päällystetty pehmeillä materiaaleilla.

Toyotan toinen uutuus oli Yaris Cross Nightshade, jossa menestysmalliin on pistetty päälle uusi väri ja muotoiltiin etusäleikkö uudelleen. Nimestään huolimatta autolla ei ole mitään yhteistä meillä myytävän kanssa, vaan auton on suunnitellut Daihatsu, joka myös valmistaa sen. Akseliväliä on 2,62 metriä, ja muotoilultaan aasialainen Yaris Cross on hyvin lähellä Corolla Crossia.
Suomessa Toyota Yaris Cross on ykkönen mallikohtaisissa rekisteröinneissä. Thaimaassa se on neljännellä sijalla edellään Toyota Hilux, Toyota Yaris Ativ (porrasperä) ja Isuzu D-Max. Toyota toivoo erikoismallin lisäävän mallin suosiota.

Mitsubishi Triton, joka tunnettiin meillä nimellä L200, on käynyt kauneusleikkauksessa. Jostain syystä se ei ollut kovin vahvasti esillä, vaan Mitsubishi keskittyi meillä tuntemattomiin katumaasturimaisiin tila-autoihinsa.
Nissan Navara uudistui merkittävästi juuri ennen Bangkokin näyttelyä, mutta uusi malli ei ollut lainkaan esillä.

Kiinalaiset avolavat ovat Bangkokissa vahvasti esillä, kuten kuvamme Deepal Hunter K50. Kotimaassaan sama auto myydään Changan-nimellä, ja toisen sukupolven muotoilu voi merkitä sitä, että myös siitä tehtävät Stellantiksen mallit, kuten Peugeot Landtrek ja Stellantis 1200 saavat pian uudet muodot.

Ford Ranger ei näytä ulospäin uudelta, mutta sitä päivitetään teknisesti. Ohjaamoon tulee kaikissa versioissa 12-tuumainen kosketusnäyttö, ja kuljettajaa avustavia järjestelmiä on jatkossa nykyistä enemmän. Uudistunut Ranger saa hinnat ennen vuoden vaihdetta, ja keväällä tuotantoon eteneviä autoja alkaa tulla Suomeen vuoden 2026 kesään mennessä.

Chery QQ oli aikoinaan vähän surullinen pieni ja laadullisesti heikkotasoinen kopio Daewoo/Chevrolet Matizista. Kiinalaiset ovat edenneet pitkälle noista ajoista, sillä kuvassa on uusi QQ3 EV. Kahden Q:n auto on kasvanut 4,2 metriä pitkäksi ja sen akseliväli on melkoinen 2,7 metriä. Mikään raketti se ei ole, sillä taakse sijoitettu sähkömoottori kehittää 90 kilowattia.

Cheryn toinen uutuusmalli on V23-katumaasturi, jossa on mielenkiintoinen omituisuus. Konepelti on yksi yhtenäinen, kookas puskuriin saakka ulottuva komponentti, jota ei voi edes avata. Tuulilasin pesunesteelle on erillinen täyttöaukko. V23:n saa 100 kilowatin tehoisella takamoottorilla tai kaähdella sähkömoottorilla, jolloin nelivetoisen auton teho on 155 kW.

Bydin vähän ylellisemmän merkin, Denzan, ajatus viisi metriä pitkästä ladattavasta katumaasturista on melkoisesti Cheryä rajumpi. Siinä on 143 kW:n tehoinen bensiinimoottori ja 200/285 kW:n tehoiset sähkömoottorit. Yhteensä tehoa on 505 kilowattia, jolla auto kiihtyy nollasta sataan alle viidessä sekunnissa. Sähköllä voi ajaa vähän yli sata kilometriä.

GAC:n osastolla mielenkiinto kohdistui Govy Aircabiin eli valmistajan näkemykseen lentävästä autosta. Kaksipaikkaisessa lentoautossa on 12 potkuria. Sähköllä voi lentää 20–30 minuuttia huippunopeuden ollessa 120 km/h. Pyörillä ollessaan se liikkuu autonomisen ajamisen tasolla 4 ja havaitsee kaiken tarvittavan yli 300 metrin päästä.

Wuling on muuttunut melkoisesti siitä, kun se syntyi Kiinassa SAIC:n ja GM:n yhteisyrityksen halvaksi merkiksi. Aluksi tehtiin autoja GM:n vanhalla tekniikalla ja yksinkertaisella muotoilulla. Nyt uusimmat mallit, kuten Starlight-tila-auto, ovat aivan eri luokkaa. Istuinpaikkoja on seitsemälle ja sähkömoottorilla voi ajaa yhdellä latauksella 540 kilometrin matkan.

Klassikkoautojen harrastajille oli upeaa nähtävää, kun messuhallin takanurkasta löytyivät alkuperäinen Nissan Z sekä Skyline GT-R 1960-luvulta. Molemmat ovat harvinaisuuksia, jotka ovat tänä päivänä erittäin arvokkaita.

Ei vain maassa ja ilmassa, vaan myös vedessä, sillä yksi osasto keskittyi veneisiin. Hienoin oli kuvamme 33-jalkainen Saroj vuodelta 1999. Mahonkisessa puuveneessä on haluttu pitäytyä 1940-luvun veneiden muotoilussa. Etenemisestä huolehtii autourheilustakin tunnetun Ilmorin 6,2-litrainen V8. Veneen hinta oli 7,9 miljoonaa bahtia eli vähän yli 210 000 euroa.