McLarenin Lando Norris olisi voinut sunnuntaina varmistaa Qatarissa uransa ensimmäisen F1-mestaruuden.

Sen sijaan kilpailu muistetaan McLarenin mokasta, joka mahdollisti Max Verstappenin voiton. Toinen oli Oscar Piastri ja kolmas yllättäen Williamsin Carlos Sainz. Norris jäi neljänneksi.

Nyt Norrisilla on 408 pistettä ennen ensi viikonlopun kauden huipennusta. Red Bullin Verstappen on 12 pisteen päässä ja McLarenin Piastri 16 pisteen etäisyydellä.

Verstappen oli jäänyt jo yli sata pistettä kärjestä, mutta on esittänyt sittemmin häikäisevän nousun.

Osittain syynä ovat McLarenin epäonnistumiset kiivaassa mestaruuskamppailussa. Vegasissa molemmat McLaren-kuskit hylättiin. Tuolloin Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh ihmetteli McLarenin toimintaa jo kisan aikana.

Mark Webber, Sebastian Vettel ja Fernando Alonso Sao Paulon GP:n lehdistötilaisuudessa 7.11.2010.

Avaa kuvien katselu

Tilanne, jossa mestaruus on mahdollinen kolmelle kuljettajalle kauden päätöskilpailussa, on nähty viimeksi 2010, kun Fernando Alonso oli kahdeksan pisteen johdossa Mark Webberiin ja 15 pinnan johdossa Sebastian Vetteliin. Lopulta Vettel nousi mestariksi muiden sählätessä. Kuva: Getty ImagesOscar Piastri, Lando Norris ja Max Verstappen haastatteluissa ennen Qatarin F1-aika-ajoa.

Avaa kuvien katselu

Kuka tästä kolmikosta vie mestaruuden nyt? Vasemmalta Oscar Piastri, Lando Norris ja Max Verstappen. Kuva: Formula 1 / Getty Images

McLarenin toimitusjohtaja Zak Brown vertasi ennen Qatarin kisaa Verstappenia kauhuelokuvan roistoon, joka aina vain palaa henkiin. Kisasta todellakin tuli kauhuelokuva McLarenille.

Radikaali virhearvio

Qatarin kisassa turva-auto tuli radalle seitsemännellä kierroksella. Kaikki muut tallit, paitsi McLaren, ottivat kuskinsa varikolle. Turva-auton aikana varikkopysähdys säästää noin yhdeksän sekuntia verrattuna pysähdykseen normaaleissa kisanopeuksissa.

Nico Hülkenberg ja Pierre Gasly kolaroivat Qatarissa 30.11.2025.

Avaa kuvien katselu

Nico Hülkenberg ja Pierre Gasly kolaroivat Qatarin osakilpailun alussa, mikä tarkoitti turva-auton kutsumista radalle. Kuva: XPB Images / AOP

Päätös varikkokäynneistä turva-auton aikana oli sikäli yksinkertainen, koska rengasvalmistaja Pirelli oli määrännyt Qatarin radalle, että 25 kierrosta on maksimi yhdellä rengassetillä. Tuossa vaiheessa kisaa oli jäljellä 50 kierrosta, eli varikkokäynnin jälkeen kukin kuski joutui käymään enää kerran varikolla.

McLaren kuitenkin jätti muista poiketen ensimmäisen varikkokäyntinsä myöhemmäksi.

– Ihan selvä asia, että McLarenin virheharkinta ratkaisi tuon kilpailun, koska heillä oli kuitenkin autoissaan siinä vaiheessa ainakin nopeutta, sanoo Jukka Mildh.

– Hyvin harvoin F1-kilpailut ovat näin yksiselitteisiä kisan ratkaisun osalta, Mildh alleviivaa McLarenin mokaa.

Asiantuntija muistuttaa, että Qatarin radalla renkaiden kestävyys oli kysymysmerkki. Ilman turva-autoa kisan aikana olisi voinut tapahtua isojakin muutoksia, mutta lopulta kaikki konkretisoitui McLarenin virheratkaisuun.

Max Verstappen juhlii voittoaan Qatarissa 30.11.2025.

Avaa kuvien katselu

– Tässä kisassa näki hyvin sen, ettei Max Verstappenin vauhtia koskaan pidä aliarvioida. Hän pystyy kyllä nämä tilanteet hyödyntämään, Jukka Mildh tuumaa. Kuva: XPB Images / AOP

Norrisin kisainsinööri Will Joseph perusteli tallin päätöstä, että McLaren halusi jättää strategisia vaihtoehtoja auki kisan myöhempiin vaiheisiin. Tallipäällikkö Andrea Stella sanoi, että talli oli huolissaan asemiensa menettämisestä, jos muiden tallien kuskit eivät menekään varikolle.

Myöhempien varikkokäyntiensä myötä McLaren-kuskit jäivät takaa-ajajiksi radalla, jolla ohittaminen on todella vaikeaa.

Oscar Piastri Qatarin F1-kisan podiumilla 30.11.2025.

Avaa kuvien katselu

Toiseksi Qatarissa ajaneelta Oscar Piastrilta ei palkintopallilla hymyä irronnut. ”Tämä on aika tuskallista”, hän tiivisti menetettyään voittomahdollisuutensa. Kuva: XPB Images / AOPMcLarenin tallipäällikkö Andrea Stella.

Avaa kuvien katselu

Tallipäällikkö Andrea Stella totesi, että McLarenin pitää tehdä perusteellinen analyysi ratkaisustaan, kuten miksi tallissa päädyttiin ajattelemaan, etteivät muut välttämättä tee varikkopysähdystä turva-auton aikana. Kuva: EPA / AOP

Muut tallit pohtivat, johtuiko McLarenin toiminta siitä, että se on linjannut, ettei aio suosia kumpaakaan kuskiaan mestaruustaistossa.

Jos molemmat McLaren-kuskit olisivat pysähtyneet samalla kierroksella turva-auton aikana, Piastri olisi tullut kärjestä varikolle ensin. Hänen perässään varikolle ajaessaan Norris olisi menettänyt noin viisi ylimääräistä sekuntia. Norris olisi pudonnut Kimi Antonellin ja Carlos Sainzin taakse.

Toisaalta McLaren olisi voinut ottaa vain Norrisin varikolle, mikä olisi pilannut Piastrin kisan.

Stella myönsi, että tämäkin vaikutti päätökseen. Läpi kauden on huhuttu, että McLaren suosisi Norrisia mestaruustaistossa. Talli on kiistänyt sen jyrkästi.

– Mitä olen ymmärtänyt tästä tilanteesta, he vain tekivät päätöksen, ettei lähdetä ottamaan riskejä varikkopysähdyksessä, kun kisaa oli vasta seitsemän kierrosta mennyt, Mildh näkee.

– He vain tekivät väärän päätöksen, väärän laskelman. Tallilla on edessään paljon jälkipuintia, miksi tapahtui näin, mitä he eivät tienneet ja miksi muut reagoivat.

Mildh huomauttaa, että mestaruustaiston tuoma paine vaikuttaa, mutta virhepäätös oli siitä huolimatta poikkeuksellinen.

– Totta kai paine vaikuttaa, kun Verstappen on tullut taistoon mukaan. Siinä on todella kova vastus loppukaudelle, ja se vaatii paljon rohkeutta ja tarkkoja laskelmia. Nyt näyttää siltä, ettei laskelmia tuollaiseen tilanteeseen osattu tehdä.

Lando Norris peittää kasvonsa kädellään.

Avaa kuvien katselu

Jo seitsemättä kauttaan McLarenilla ajava Lando Norris, 26, on yhä kiinni ensimmäisessä F1-mestaruudessaan. Kuva: Getty ImagesKriittinen aika-ajo

F1-osakilpailussa pisteitä jaetaan 10 parhaalle kuljettajalle (25, 18, 15, 12, 10, 8, 6, 4, 2, 1 pistettä). Kilpailun nopeimmasta kierroksesta saa lisäpisteen.

Norris varmistaa mestaruutensa päätöskilpailussa Abu Dhabissa, jos hän yltää palkintokorokkeelle.

Tasapistetilanteessa ratkaisee voittojen määrä. Norris, Piastri ja Verstappen ovat kukin saavuttaneet seitsemän voittoa.

Jos pisteet ja voitot ovat tasan, ratkaisee kakkossijojen määrä. Siinä Norris on varmasti muita edellä.

McLaren on jo varmistanut tallimestaruuden ja vahvasti kiinni kuljettajienkin tittelissä. Siitä huolimatta edelliskisat kummittelevat nyt takaraivossa.

Mildhin mukaan McLarenilla ei ole enää varaa haparoida, muttei se saa sortua myöskään liikaan kikkailuun tai varmisteluun.

– Edelleen pitää ottaa riskejä, mikä tarkoittaa, että aika-ajon täytyy mennä McLarenilla todella nappiin.

Tärkeintä olisi, että McLaren valtaisi eturivin. Se ei vielä tuo lopullista ratkaisua, kumpi McLaren on paalulla, Mildh pohtii.

– On aivan välttämätöntä valloittaa eturivi, koska Verstappenia ei vaan voi aliarvioida eikä koskaan unohtaa, kun hän ajaa maailmanmestaruudesta edelleen.

– McLarenille jäi Qatarista ulkopuolisen silmin pieni epäröinti, miten homma klaarataan. Heidän on päästävä tosi nopeasti eteenpäin virheestään, ja tallin johto myönsikin hienosti heti virheensä.

Mildh huomauttaa, että McLaren on erittäin kokenut ja tällä hetkellä F1-sarjan paras talli, joten prosessit ovat kunnossa.

– Jokaisen session jälkeen käydään aina debriefing, jossa dokumentoidaan ja reflektoidaan, mitä on tapahtunut. Edelleen kisaan pitää lähteä, kuten siihen on suunniteltu lähdettävän, riippumatta MM-sarjan tilanteesta.

Tallipäällikkö Stella totesi kisan jälkeen, että McLarenin väki on pettynyt, mutta entistä päättäväisempiä oppimaan läksynsä.

– Koska haluamme olla parhaimmillamme, kun kohtaamme tämän ilmiömäisen, kauniin tilaisuuden, jossa taistelemme mestaruudesta ja voimme pysäyttää Verstappenin ylivallan.

Williams-talli juhlii Carlos Sainzin kolmossijaa Qatarissa 30.11.2025.

Avaa kuvien katselu

Mestaruustaiston taustalta Jukka Mildh korostaa Carlos Sainzin kolmossijaa Qatarissa. Se oli Sainzille ja Williamsille kauden toinen podium ja tärkeää ajatellen tallin tulevaisuutta. Kuva: XPB Images / AOPKimi Antonelli keskittyy ennen Qatarin F1-kisaa 30.11.2025.

Avaa kuvien katselu

Lisäksi Jukka Mildh kehuu Kimi Antonellin itsevarmuuden kehitystä. ”Mercedes yleisesti ottaen on hyvässä nousussa, mutta täytyy muistaa, että nämä paperit heitetään roskikseen seuraavan kilpailun jälkeen, kun ensi kausi aloitetaan uusilla kalustoilla nollatilanteesta.” Kuva: XPB Images / AOP