Paloheinän hätäiset hiihtäjät nousivat puheenaiheeksi viime viikolla.
”Kiimaiset” hiihtäjät nousivat viime viikolla puheenaiheeksi, kun Helsingin liikuntapaikanhoitaja Pasi Uljas kyllästyi kärsimättömään latukansaan.
– Te kiimaiset hiihtäjät! Pitäkää katse ylhäällä ettei Perttiä ja Liisaa satu leukaan, kun kohtaatte latukoneen töissään, emme juurikaan väistä, Uljas kirjoitti Facebookissa Paloheinän hiihtoladut -ryhmässä.
Uljas kommentoi päivitystään myös Helsingin Sanomille torstaina sanoen touhun jatkuneen samanlaisena jo pari vuotta.
Helsingin Paloheinässä usein hiihtävä Mauno Haapala, 73, antaa tukensa Uljakselle, vaikka pitääkin tämän sanavalintaa ”melko räväkkänä”.
– Ymmärrän ihan täysin koneen kuljettajan tuntemuksia. Siinä kuitenkin yritettiin saada latua auki, että pääsee hiihtämään. Ymmärtämättömiä hiihtäjiä oli mennyt liian aikaisin häiritsemään työntekoa, Haapala sanoo.
Hän kertoo asuvansa Helsingin Viikissä ja käyneensä Paloheinässä varta vasten katsomassa, millaisesta tilanteesta oli kyse.
”
Se oli sellaista kynnöspeltoa, että hiihtäjillä oli jopa vaikeuksia pysyä pystyssä.
– En kyllä ymmärrä, että mikä hirveä kiire on mennä keskeneräiselle ladulle. Ei sitä mitään hiihtonautintoa kyllä saa, kun latupohja ei ollut lähellekään siinä kunnossa, että olisi päässyt hiihtämään kunnolla edes jollain tapaa.
Mauno Haapala ihmettelee hätäisiä hiihtäjiä. Kuva: Mauno Haapalan kuva-arkisto
Haapala pohtii, että latukoneiden välissä sauvoneet olivat todennäköisesti tulleet paikalle tietämättä, että latu oli Helsingin kaupungin sivuilla merkitty suljetuksi.
– Kun he olivat paikan päälle menneet, niin varmaan ajattelivat, että täytyy kuitenkin yrittää.
– Se oli sellaista kynnöspeltoa, että hiihtäjillä oli jopa vaikeuksia pysyä pystyssä. Ei siinä kunnon hiihtämisen makuun päässyt. Se oli sellaista sauvomista vain.
Haapala kertoo hiihtävänsä vuodessa 1 000–2 000 kilometriä. Laturaivoon tai muuten moitittavaan käytökseen hän kertoo törmäävänsä hyvin harvoin. Yksittäistapauksista nousevat esiin ladulla kävelijät.
– Ladut eivät ihan oikeasti ole tehty kävelyä varten.
Haapala kertoo huomauttavansa asiallisesti kävelijöitä siirtymään kävelylle tarkoitetulle reitille. Reaktio on usein sama.
– Ei sieltä vastausta tule. Se on sellainen hiljaisuus vain. Mutta en minä siitä jatka. Yhden kerran sanon kohteliaasti, ja jos ei mitään vastausta tule, niin en ala sen enempää urputtaa.
Tähän liittyy Haapalan neuvo kaikille, jotka laduille tänäkin talvena (jahka sellainen alkaa) suuntaavat.
– Ladulle pitää lähteä iloisella mielellä ja niin, ettei olisi pinna kireällä. Toisten huomioiminen, se on mielestäni tärkeä juttu. Se ei maksa yhtään mitään ja antaa iloisen mielen kaikille.
Maanantaina pääkaupunkiseudulla pääsi hiihtämään Espoon Oittaalla, Vantaan Hakunilassa ja Helsingin Paloheinässä.