Itsenäisyyspäivän juhlien ilta suorassa lähetyksessä on Sami Sykölle niin ainutlaatuinen, ettei hän haluaisi olla muualla.

Avaa kuvien katselu
Sami Sykkö kertoo Linnan juhlien tarjoilujen jääneen hänelle erityisesti mieleen. Kuva: Silja Viitala / Yle
Muotitoimittaja ja työelämäprofessori Sami Sykkö pitää itsenäisyyspäivän juhlia Presidentinlinnassa Suomen hienoimpina juhlina.
Sykkö itse on osallistunut Linnan juhliin vuodesta 2010 lähtien, ensimmäinen kerta oli vieraana ja sen jälkeen hän on ollut eri työtehtävissä.
Viime vuodet Sykkö on istunut suorassa lähetyksessä Ylen selostamossa pukukommentaattorina.
Sykkö asuu aivan linnan vieressä, mutta hänen juhlapäivänsä alkaa Pasilasta. Maskeerauksen ja vaatteiden vaihdon jälkeen alkaa yhteinen matka kohti juhlapaikkaa.
– Se bussimatka yhdessä Ylen väen kanssa on aina erityinen – siinä ymmärtää miten suuri joukko tätä lähetystä tekee, Sykkö tunnelmoi.
Sami Sykkö listaa ikimuistoisia hetkiä vuosien varrelta ja kaksi asiaa, joita hän erityisesti odottaa tältä vuodelta:
Etukäteen sovitut tanssit
Sykkö kertoo useana vuonna sopineensa etukäteen tanssin. Erityisesti on jäänyt mieleen tanssi Anna Puun kanssa. Musiikki oli jo loppunut ja valaistus muuttui kirkkaammaksi, mutta parivaljakko päätti tanssia silti. Anna Puu lauloi Sykölle suoraan korvaan samalla kun he tanssivat.
– Se tanssi oli aivan ikimuistoinen.
Tällekin vuotta Sykkö on sopinut etukäteen tanssista, muttei tohdi paljastaa tanssipartneriaan, koska hän ei ole kertonut julkisesti saaneensa kutsua Linnan juhliin.
Tunnelma menee tunteisiin
Itsenäisyyspäivän juhlien ilta suorassa lähetyksessä on Sami Sykölle niin ainutlaatuinen, ettei hän haluaisi olla muualla.
Selostajana hän on usein liikuttunut juhlan tunnelmasta, hienoista haastatteluista ja esityksistä – erityisesti mieleen on jäänyt hetki, kun Juha Tapio lauloi kenraaliharjoituksessa ja Sykkö liikuttui kyyneliin.
Lähetyksessä välitetään suomalaisille tärkeän itsenäisyyspäivän juhlaa, ja hän kokee sen olevan suuri kunnia ja haaste, koska sitä seuraavat miljoonat suomalaiset.
– Kyllä nämä on meidän Suomen hienoimmat juhlat, ilman epäilystäkään.
Puvun lainaaminen ystävälle
Tänä vuonna Sykkö on lainannut myös vaatteen ystävälleen, joka sai kutsun juhliin. Sykkö ei vielä tiedä, mainitseeko hän lähetyksessä ystävänsä juhla-asun lainasta.
– Täytyy kysyä häneltä, mitä mieltä hän on.
Buffet ja tarjoilijat
Suoran lähetyksen jälkeen Sykkö kertoo rientävänsä ensimmäiseksi tarjoilupöytien äärelle peilisaliin. Joka vuosi selostamossa toivotaan, että onhan tarjolla Ellen Svinhufvudin kakkua.
Myös tänä vuonna pitkien perinteiden kakkua saa ja samoin itäsuomalaisia herkkuja. Niillä on erityinen paikka Sykön sydämessä, sillä hänen vanhempansa ovat kotoisin Pohjois-Karjalasta. Sykkö vierailee usein Lappeenrannassa, jossa hän työskentelee työelämäprofessorina LUT-yliopistolla.
Mieleen ovat erityisesti jääneet buffetin tarjoilijat. Hän mainitsee, että usein sama herra on tarjonnut hänelle haudutettua teetä, ja se on painunut mieleen.
Sykkö muistelee myös opiskeluaikojen kesätöitään Silja Linen laivoilla. Silloin laivan tarjoilijat puhuivat hovimestareista, jotka kävivät itsenäisyyspäivän juhlissa töissä. Siinäpä vasta hieno työ, Sykkö ajatteli. Juhlissa tarjoileminen oli hienointa, mitä saattoi kuvitella.
Erityisen merkitykselliseltä tuntuu se, että myöhemmin elämässä on päässyt vieraaksi samaan juhlaan.
– Se on ihan suuri askel elämässä.
Ulos viimeisten joukossa
Suoran lähetyksen jälkeen jää noin puolitoista tuntia aikaa nauttia juhlista. Sykkö kertoo, että aika rientää siivillä ja hän poistuu aina viimeisten joukossa linnasta.
– Linnan ovia on suljettu minun perästäni, kun olen lähtenyt sieltä. Se on niin upea palatsi ja ihana paikka. Kun sinne pääsee kerran vuodessa, olen ottanut siitä kaiken irti.
Katso alta alle minuutin mittainen kooste vuoden 2024 Linnan juhlista:
Kooste vuoden 2024 juhlista.