Ukrainan viranomaiset eivät ole vahvistaneet, että Venäjä olisi vallannut kaupungit.

Venäjä sanoo ottaneensa haltuunsa Pokrovskin ja Vovtšanskin kaupungit Ukrainassa.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kertoi maanantaina Venäjän presidentin Vladimir Putinin vierailleen sunnuntaina Venäjän armeijan komentokeskuksessa ja saaneen sotilaskomentajilta raportit, joiden mukaan Itä-Ukrainassa sijaitseva Pokrovsk ja Koillis-Ukrainassa sijaitseva Vovtšansk ovat nyt Venäjän hallussa.

Peskovia lainasi Venäjän valtion uutistoimisto TASS. Peskovin mukaan Venäjän asevoimien komentaja Valeri Gerasimov ”raportoi asevoimien ylipäällikkölle (Putin) Donetskin alueella sijaitsevan Pokrovskin ja Harkovan alueella sijaitsevan Vovtšanskin vapauttamisesta sekä joukkojen huökkäystoimien tuloksista muilla sektoreilla”.

Kreml on kertonut Venäjän väitetyistä aluevaltauksista myös viestintäsovellus Telegramissa. Lisäksi Venäjän puolustusministeriö on julkaissut videon, jossa venäläissotilaiden väitetään nostavan maansa lippua Pokrovskin keskusaukiolle.

Ukrainan viranomaiset eivät ole vahvistaneet, että Venäjä olisi vallannut kaupungit.

Lähteet: Reuters, AFP