Kalle Rovanperä kertoi Jassesta Saudi-Arabiassa.
29.11. 16:22
Jedda
Rattimies Kalle Rovanperä, 25, lopetti ainakin toistaiseksi MM-ralliuransa lauantaina Saudi-Arabiassa.
Rata-autoilijaksi siirtyvä Rovanperä kiitteli vuolaasti työtovereitaan ja tukijoitaan. Erikseen hän kiitti Jassea.
– Jasse on mun lapsuuden ystävä. Hän on vähän vanhempi kuin minä. Hän on tuntenut minut mun ensimmäisestä päivästä lähtien. Hän on ollut alusta asti mukana rallitesteissä ja treeneissä, esimerkiksi silloin, kun olin 8-vuotias, Rovanperä kertoi.
– Jasse on seurannut ihan varmasti kaikista eniten minun tekemisiäni – ihan sama, että olenko ajanut driftingiä Japanissa tai mitä tahansa, niin hän on katsonut jokaisen sekunnin. Se on aika huikeaa, kun on tuollainen ystävä, Rovanperä jatkoi.
Ensi vuonna Rovanperä kilpailee Japanin Super Formula -sarjassa. Hän on kertonut valmistautuvansa ajamaan F2-sarjassa kaudella 2027. F2-kilpasarjaa pidetään yleisesti ponnahduslautana autourheilun kuninkuusluokka F1:een.
– Jasse varmasti jatkaa seuraamistani. Hän on mahtava.