Ukrainan sodan oppeja sovelletaan myös varusmiespalveluksessa.

Ilmasotamiehiä istuu itsetehdyssä laavussa. Nuotio on etualalla.

Avaa kuvien katselu

Ilmasotamiehiä itse tehdyssä laavussa. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

  • Varusmiehet oppivat nyt yöpymään maakuopissa, jotta he voivat suojautua drooneilta.
  • Muutos perustuu Ukrainan sodan oppeihin. Vihollisen on vaikea havaita maakuoppaa lämpökameralla toisin kuin telttaa.
  • Aiemmin koulutus kuului lähinnä tiedustelijoille, mutta nyt se laajenee koskemaan kaikkia etulinjan joukkoja.

Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.

Ukrainan sota on muuttanut sodankäyntiä, ja se vaikuttaa myös Suomen varusmiespalveluun.

Varusmiehille opetetaan, miten naamioitua ilman telttaa. He yöpyvät maakuopissa.

Maakuopassa voi suojautua drooneilta paremmin kuin teltassa. Vihollisen droonit havaitsevat taistelutilanteessa teltan esimerkiksi lämpötilan perusteella.

Aiemmin maakuopissa yöpymiseen on koulutettu etenkin tiedustelijoita. Nyt koulutusta saavat on myös muut joukot, jotka toimivat etulinjassa ja sen läheisyydessä.

Reserviupseerikoulun johtaja, eversti Niko Hölttä kertoo, että entistä isommalle joukolle opetetaan tilapäismajoituksen rakentaminen joko yksin, taisteluparina tai kolmen–neljän hengen partiona.

– Sen sijaan, että mentäisiin telttaan, rakennetaan tilapäinen suoja luonnonmateriaaleista tai muista saatavilla olevista materiaaleista.

Eristeenä havuja

Maakuopassa yöpymisessä on kyse Ukrainan oppien soveltamisesta, ei siitä että teltassa nukkuminen olisi lopetettu. Vihollisen drooni ei pysty havaitsemaan kuopassa yöpyviä.

– Ei majoituta yhdessä lämmitetyssä teltassa, joka näkyy esimerkiksi lämpötähystimiin hyvinkin kauaksi. Teltassa yöpyjät ovat alttiita vihollisen vaikuttamiselle ja tulen käytölle, Hölttä sanoo.

Koulutuksessa käytetään luonnossa jo olevia painanteita tai kaivetaan maahan kuoppia. Ne eristetään esimerkiksi havuilla, Hölttä kertoo.

Pysyykö varusmiehillä vielä lapio kädessä?

– Kyllä, kun se heille opetetaan täällä kädestä pitäen.

Lapio pysyy kädessä

Kyseessä on siis paluu vanhaan menetelmään: luonnonmateriaaleista rakennetaan maakuoppaan suojaus ja naamiointi.

– Tämä taito on hyvä olla kaikilla, mutta se korostuu esimerkiksi jalkaväkitiedustelussa, joka on lähellä etulinjaa, Hölttä sanoo.

Maakuopissa yöpymistä opetellaan erillisillä ampumaleireillä. Niiden jälkeen varusmiehet siirtyvät normaalisti majoitusalueelle, jossa on lämmitetyt teltat.

– Voidaan kierrättää joukkoja sääolosuhteiden mukaan, mutta kaikki oppivat myös tilapäisen majoituksen rakentamisen.

Kuoppien kaivaminen ei ole vaikuttanut harjoitusten pituuteen.