Suomen NBA-tähti on ollut pitkään siirtohuhujen kohteena.

Lauri Markkanen pelaa uransa parasta kautta. AOP / USA TODAY SPORTS

Lokakuussa Sports Illustratedin Chris Mannix kertoi, että Utah Jazz on ”erittäin avoin” käymään kauppaa Lauri Markkasella. Varsinkin San Antonio Spurs oli kiinnostunut suomalaisesta, mutta nyt Jazzin mieli on muuttunut.

NBA-toimittaja Marc Steinin mukaan suurin osa joukkueista uskoo, että Jazz haluaa sittenkin rakentaa tulevaisuutensa suomalaisen ympärille.

The Athleticin Tony Jones on kuullut samaa tarinaa Utahin suunnalta.

– Jazz haluaa pitää vuoden 2026 varausvuoronsa, ja he haluavat olla sen jälkeen niin hyviä kuin mahdollista. Siksi Laurin kauppaaminen on epätodennäköistä, Jones kertoi viestipalvelu X:ssä.

Ensi vuoden varaustilaisuudessa on kolme kovaa nimeä: AJ Dybantsa, Darryn Peterson ja Cam Boozer.

– Jokaisella näistä pelaajista on tähtipotentiaalia, ja he voisivat toimia seuran kulmakivenä, NBA-toimittaja Cal Durret puolestaan näkee.

Hän uskoo, että Utahin kurssi voisi kääntyä nopeastikin, jos Dybantsa, Peterson tai Boozer saapuisi Markkasen ja Ace Baileyn (viime kesän 5. varaus) rinnalle.

Markkanen on ollut yksi alkukauden parhaista pelaajista NBA:ssa, mutta hän tarvitsee vielä tukea rinnalleen, jotta Jazz nousisi pudotuspelijoukkueeksi.

Suomalainen on kerännyt tällä kaudella keskimäärin 27,9 pistettä ottelussa, mutta Utah on voittanut silti vain kuusi peliä 13:sta.

Markkanen ei ole päässyt vielä kertaakaan urallaan NBA:n pudotuspeleihin.