Helsinki Priden ilmapiiriä kuvaillaan huonoksi. Helsingin Sanomissa johtajat kokevat kritiikin epäreiluksi.

Helsinki Priden johto ei ota kritiikkiä vastaan, väittävät HS:n haastattelemat entiset ja nykyiset työntekijät. Miia Sirén

Ihmisoikeusjärjestö Helsinki Pridessä kuohuu jälleen.

Toiminnanjohtaja Annu Kemppaisen ja hallituksen puheenjohtajan Senni Moilasen toimintatavat saavat paljon kritiikkiä entisiltä ja nykyisiltä työntekijöiltä. Moilasen ja Kemppaisen väitetään pyrkivän vaientamaan kriittiset äänet.

Yhteisössä ihmetellään muun muassa sitä, ettei kumppanuustuloista ohjata varoja sosiaali- tai nuorisotyöhön juuri lainkaan.

HS haastatteli marraskuun lopulla Kemppaisen ja Moilasen. He tiesivät, että juttu julkaistaan 2. joulukuuta. Helsinki Pride kutsuttiin ylimääräiseen kokoukseen 1. joulukuuta. Siellä Moilanen ilmoitti eroavansa tehtävästään vuoden lopussa.

Järjestössä sosiaalityön asiantuntijana työskennellyt Mikaela Leuschel kertoo HS:lle, ettei asiantuntijoita kuunneltu päätöksissä. Pääpaino tuntui olevan kesäkuun tapahtumassa ympärivuotisen ihmisoikeustyön sijasta.

Kemppainen ja Moilanen eivät tunnista väitteitä huonosta ilmapiiristä. Heidän mielestään kritiikki tuntuu epäreilulta. Kyse on heidän mukaansa ajojahdista. He kokevat, että syytöksissä on myös naisvihan piirteitä.

– Työyhteisöt tai ihmiset eivät ole täydellisiä, ja aina on varaa parantaa, Moilanen sanoo.

Yle uutisoi Helsinki Priden ongelmista kesällä. HS:lle kerrotaan, että järjestön johto pyrki tuolloin painostamalla ja syyllistämällä selvittämään, ketkä puhuivat medialle.

Helsinki Pride tuntuu panostavan kesäkuun tapahtumaan ympärivuotisen työn sijasta, väittää entinen työntekijä. Timur Yilmaz