Lapin lennoston esikuntapäällikön mukaan ”on mahdollista, että roskat ovat varusmiesten tai reserviläisten”. Lennosto lähtee siivoamaan roskia heti tänään.

Rovaniemellä järjestettiin marraskuun lopussa Ilmavoimien joukkokoulutuskauden päättöharjoitus. Rovaniemeläisen Jyrkin lähimetsässä näytti harjoituksen päätteeksi tältä. Lukijan kuva

Rovaniemeläinen Jyrki järkyttyi, kun Ilmavoimien harjoituksen jäljiltä kodin lähellä oleva metsä oli varsin karussa kunnossa: lumihangella lojui esimerkiksi tyhjiä karkki- ja sipsipusseja, eväspatukoiden kääreitä ja säilykeruokatölkkejä.

Jyrki epäilee, että roskat ovat jääneet metsään armeijan harjoitusten jäljiltä. Hän asuu metsän vieressä ja sanoo Puolustusvoimien sulkeneen teitä alueella kuluneella viikolla.

– On mahdollista, että roskat ovat varusmiesten tai reserviläisten jättämiä, Lapin lennoston esikuntapäällikkö ja everstiluutnantti Petteri Puusa kertoo Iltalehdelle sähköpostitse.

Puusan mukaan lennoston ”siivouspartio” lähti siivoamaan roskat maastosta ”heti maanantaina 1. joulukuuta.”

Puolustusvoimille tulee yleisesti ottaen joskus palautetta harjoitusalueiden siistimisestä, mutta Puusan mukaan Lapin lennosto ei ole ”miesmuistiin tällaista palautetta saanut”.

Lapin lennosto pahoittelee tapahtunutta, hän jatkaa.

Keräämisestä muistutetaan

Puolustusvoimien ohjeistuksen mukaan roskia ei jätetä maastoon.

– Harjoituksen lopussa harjoitusalue käskettiin siivota, minkä jälkeen sen tarkastivat toimivat johtajat, Puusa sanoo sähköpostissaan.

Harjoitusalue oli kuitenkin hyvin laaja, joten tarkastukset eivät voineet ulottua aivan kaikkiin maastonkohtiin, joissa itsenäisesti toimineet joukot ovat voineet liikkua, hän kertoo.

Metsään oli jätetty runsaasti erilaisia eväs- ja muonakääreitä. Lukijan kuva

Puusan mukaan harjoitukseen osallistui yli 1000 henkeä, joista valtaosa majoittui maastossa. Kyseessä oli Ilmavoimien joukkokoulutuskauden päättöharjoitus (JPH225). Harjoitustoimintaan käytettävä alue ulottui myös Norvajärvelle, joka sijaitsee noin 14 kilometrin päässä Rovaniemen lentoasemalta.

– Tämän tapauksen perusteella roskien keräämisestä on erityisesti syytä muistuttaa niitä varusmies- ja reserviläisjoukkoja, jotka tehtävänsä vuoksi liikkuvat omatoimisesti maastossa ilman henkilökunnan valvontaa.

Epäsotilaallista käytöstä

Jyrkiltä ei heru ymmärrystä metsää sotkeneille.

– Eihän sotilaiden nyt noin kuuluisi käyttäytyä, hän sanoo.

– Kun itse kävin armeijan nuoruudessani, me huolehdimme metsän puhtaaksi, että sinne ei jäänyt roskia. Kantahenkilöstö yleensä vielä tarkisti leiripaikat, joissa olimme olleet, ettei sinne oikeasti jäänyt mitään.

Jyrki pohtii, kuinka paljon roskaa muualla harjoitusalueella mahdollisesti on, kun harjoituksessa on kuitenkin ollut osallistujia satamäärin.

– Aika sikamaista se on, hän sanoo.

– Ei kukaan halua omiin lähimetsiinsä tuommoisia jälkiä, vaikka se valtion metsä toki on.