Kehuttu Marty Supreme -elokuva saapuu Suomeen vasta tammikuun lopussa.

Lokakuun alussa New Yorkin elokuvafestivaaleilla maailmanensi-iltansa saaneesta Timothée Chalamet’n tähdittämästä Marty Supreme -elokuvasta on näköjään järjestetty Yhdysvalloissa pressinäytökset, sillä leffasta on ilmestynyt linjoille melkoinen määrä arvosteluja. Leffa saapuu USA:ssa valkokankaille vasta 25. joulukuuta.

A24-studion ja -jakelijan historian kallein kokoillan elokuva tähän mennessä kerää pääosin kehuja.

Marty Supremen budjetti on noin 70 miljoonaa dollaria, jolla se kiilaa viime vuoden Civil Warin ohi. Komediadraamaseikkailu keskittyy pingiksen pelaamiseen.

Leffan Rotten Tomatoes -prosentti on kirjoitushetkellä 56 arvion perusteella 96. Kriittikkoarvostelujen keskiarvoja laskevan Metacriticin puolella leffan arvosana on tällä hetkellä 24 kritiikin perusteella 88 / 100.

Josh Safdien ohjaamassa ja yhdessä Ronald Bronsteinin kanssa käsikirjoittamassa elokuvassa esiintyvät Timothée Chalamet, Gwyneth Paltrow, Odessa A’Zion, Kevin O’Leary, Tyler Okonma, Abel Ferrara ja Fran Drescher.

Leffan lyhyt synopsis kertoo vain seuraavaa:

”Nuori Marty Mauser lähtee tavoittelemaan unelmaa, johon kukaan muu ei usko. Hän on valmis menemään läpi helvetin todistaakseen kaikille – myös itselleen – epäilyt vääriksi.”

Marty Supreme -elokuvan Suomen ensi-ilta on vasta 23. tammikuuta.