Rikosepäilyt|Tekojen jälkeen selvisi, että törkeissä ryöstöissä käytetty ase ei ollut oikea pistooli.
Poliisi epäilee Oulussa maanantaina mahdollisen aseen kanssa liikkunutta miestä kahdesta törkeästä ryöstöstä. Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Janne Koskelan mukaan mies on kuollut.
Poliisi epäilee miehen käyttäneen ryöstöissä tekovälineenä mukanaan ollutta teräasetta sekä pistoolia. Ensimmäisessä teossa mies tilasi taksin ja sai sen käyttöönsä teräaseella ja aseella uhkaamalla.
Koskela ei kommentoi, mitä taksikuskille tapahtui tilanteessa.
Tämän jälkeen mies sai teräaseella ja mukanaan olleella pistoolilla uhkaamalla haltuunsa kalastus- ja metsästysliikkeestä siellä myynnissä olleen pistoolin sekä aseeseen sopivia patruunoita.
Tekojen jälkeen selvisi, että törkeissä ryöstöissä käytetty ase ei ollut oikea pistooli.
Poliisi kertoo tavoittaneensa noin 30-vuotiaan epäillyn miehen omien tutkimustensa kautta maanantai-iltana noin kello yhdeksän aikaan.
Koskelan mukaan poliisi sai tuohon aikaan mieheen ”kontaktin” ja tapasi henkilön. Koskelan mukaan poliisi tapasi miehen ulkona julkisella paikalla, mutta ei kerro tarkemmin missä.
”Poliisi ei ole tässä tilanteessa käyttänyt voimakeinoja”, Koskela sanoo.
Sen tarkemmin hän ei kontaktia miehen kanssa tai tämän kuolemaan johtaneita tapahtumia. Koskela ei esimerkiksi kerro, oliko poliisi puheyhteydessä mieheen.
Poliisi jatkaa asian selvittämistä kahtena törkeänä ryöstönä ja kuolemansyyn tutkintana.
Ryöstössä haltuun saatu pistooli on löytynyt.