Aiemmin uutisoitiin, että Rovanperä aloittaisi formulaurakkansa huhtikuussa, kun Japanissa ajettava Super Formula -sarja alkaa.

Avaa kuvien katselu
Kalle Rovanperä siirtyy rallista formuloiden pariin. Kuva: Petr Skrivanek / AOP
11:07•Päivitetty 11:44
MM-ralliuransa viikonloppuna päättänyt Kalle Rovanperä kertoo Instagramissa hyppäävänsä formula-auton rattiin jo tammikuussa Uudessa-Seelannissa ajettavassa Formula Regional Oceania Trophy -kilpailusarjassa, jota Toyota sponsoroi.
Uudessa-Seelannissa kilpaillaan neljänä peräkkäisenä viikonloppuna. Ensimmäinen kisaviikonloppu alkaa 8. tammikuuta Hampton Downsin radalla.
– Tulevat vuodet tulevat olemaan suurin tähän asti kohtaamani haaste. Astun tuntemattomaan ja pois mukavuusalueeltani, joka on koostunut niin pitkään rallista. Mutta osittain juuri siksi haluan tätä muutosta. Haluan oppia uutta ja koetella rajojani. Olen valmis antamaan kaikkeni tälle projektille, Rovanperä kirjoittaa.
Rovanperä edustaa Uudessa-Seelannissa Hitech TGR -tallia.
Aiemmin uutisoitiin, että Rovanperä aloittaisi formulaurakkansa huhtikuussa, kun Japanissa ajettava Super Formula -sarja alkaa.
Nykyisistä F1-kuljettajista Uuden-Seelannin sarjan mestaruutta ovat juhlineet MM-sarjaa johtava Lando Norris (2016) sekä Lance Stroll (2015) ja Liam Lawson (2019). Sarjaa on järjestetty vuodesta 2005 alkaen.
Uuden-Seelannin sarjasta on saatavilla superlisenssipisteitä, joita tarvitaan korkeimmalla tasolla eli formula ykkösissä ajamiseen.