Noah Hawley loi Fargo sarjan Joel ja Ethan Coenin vuoden 1996 klassikkoelokuvan pohjalta.

Fargo-sarja (2014-2024) oli pitkään tuttu sarjan HBO Nordicin / HBO Maxin tilaajille, mutta nykyään sarjaa ei palvelusta enää löydy. Sen sijaan Fargo on tällä hetkellä katsottavissa Viaplaysta – ja 28 päivän ajan vielä Prime Videon kautta MGM+:sta.

Joulukuun 18. päivä Fargo tulee katsottavaksi myös Netflixistä.

Vielä ei ole tiedossa, voiko kaikki viisi tähän mennessä valmistunutta tuotantokautta katsoa heti, mutta koska Netflix on ilmoittanut nimenomaan ”kausia tulossa”, veikkaamme niin.

Noah Hawleyn (Legon, Alien: Earth) luoman Fargon jokainen tuotantokausi koostuu omasta tarinastaan, ja ne kaikki ovat kietoutuneet erilaisten rikosten ympärille.

Sarjan näyttelijäkaarti on vaikuttava. Mukana ovat esimerkiksi Billy Bob Thornton, Martin Freeman, Kirsten Dunst, Patrick Wilson, Jesse Plemons, Ewan McGregor, Carrie Coon, Mary Elizabeth Winstead, Chris Rock, Juno Temple (kuvassa), Jon Hamm ja Jennifer Jason Leigh.

Fargon tuoreusasteet ovat Rotten Tomatoesissa 93 ja 85 prosenttia, IMDb:ssa arvosana asteikolla 1-10 nyt 8,8/10.

Suosittelemme vahvasti!