Espoossa henkirikoksen uhriksi joutunut nuori mies ja murhasta epäillyn miehen tyttöystävä tunsivat toisensa työn kautta. He olivat aiemmin työskennelleet tunnetussa ravintolassa.
21-vuotiasta miestä epäillään murhasta.Video: Lassi Rinne
Espoossa perjantaina 21. marraskuuta tapahtuneen henkirikoksen uhrina kuoli 19-vuotias helsinkiläinen nuori mies, joka oli työskennellyt ravintola-alalla.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan 19-vuotias uhri ja murhasta epäillyn 21-vuotiaan miehen tyttöystävä ovat työskennelleet aiemmin samassa työpaikassa, tunnetun Naughty Brgr -ketjun ravintolassa.
Uhri ja nuori nainen tunsivat siis toisensa työpaikan kautta.
IS tavoitti burgeriyhtiön silloisen toimitusjohtajan Akseli Herlevin, joka ei halunnut kommentoida asiaa. Hampurilaisketju Naughty Brgr hakeutui konkurssiin tammikuun alussa.

Poliisit tekivät rikospaikkatutkintaa vielä perjantaina iltapäivällä 21. marraskuuta. Kuva: Lassi Rinne

Valkopukuiset tutkijat surma-asunnolla. Kuva: Lassi Rinne
IS:n hankkimista asiakirjoista ilmenee, että uhri ja murhasta epäillyn tyttöystävä olivat riitautuneet keskenään jo kuluvan vuoden keväällä. Riita johti siihen, että molemmat osapuolet tekivät toisistaan rikosilmoituksen.
Kaikki sai alkunsa siitä, kun nainen oli muuttanut asumaan uhrin entiseen asuntoon Helsingin Kalliossa syyskuussa 2024. Naisen mukaan tuolloin vasta 18-vuotias nuori mies oli jättänyt asuntoon sohvan ja pesukoneen sekä häkkivarastoon siellä olleet tavarat.

Poliisi sai murhasta epäillyn kiinni tekopaikan läheltä. Kuva: Lassi Rinne
Naisen mukaan mies oli sanonut, että nainen voisi heittää häkkivarastossa olleet tavarat pois, mihin nainen kertoi suostuneensa.
Kuluvan vuoden huhtikuussa mies oli kuitenkin ilmestynyt naisen ovelle vaatimaan tavaroitaan takaisin. Myöhemmin mies oli vielä soittanut ja kysynyt tavaroidensa perään.
Kun nainen oli kertonut heittäneensä tavarat sovitusti pois, nuori mies oli naisen mukaan alkanut uhkailla, että tulisi pahoinpitelemään naisen poikaystävän eli murhasta epäillyn miehen. Hän oli uhannut katkaista naisen poikaystävältä sormen.
Naisen mukaan mies oli jatkanut uhkailua vielä tämänkin jälkeen ja vaati naiselta rahaa.
Nainen teki poliisille rikosilmoituksen laittomasta uhkauksesta.
19-vuotiaalla nuorella miehellä oli tapahtumista varsin erilainen versio. Mies kertoi, että oli poismuuton yhteydessä myynyt naiselle velaksi huonekaluja.
Miehen mukaan hinnasta oli sovittu suullisella sopimuksella. Hänen mukaansa sopimukseen kuului myös, että hän saisi säilyttää häkkivarastossa joitain tavaroitaan.
Keväällä hän oli kuitenkin kertomansa mukaan saanut tietää, että naisen poikaystävä, eli murhasta epäilty mies, oli hajottanut tai hävittänyt tavarat.
Mies kertoi, että naisen poikaystävä oli ollut mustasukkainen ja uhkaillut häntä.
Mies teki poliisille rikosilmoituksen vahingonteosta. Poliisi kuitenkin lopetti tutkinnan, koska katsoi, että osapuolten kertomukset olivat täysin päinvastaiset. Poliisilla ei ollut mahdollisuutta selvittää, kumpi puhui totta.
Myös tutkinta laittomasta uhkauksesta lopetettiin, koska nainen luopui vaatimuksestaan. Hän kertoi muuttaneensa pois kyseisestä asunnosta ja estäneensä 19-vuotiaan yhteydenotot. Hänen mukaansa tilanne oli rauhoittunut.
Rikostutkinnoista kertoi aiemmin IL.

Veriteko tapahtui tässä asunnossa. Kuva: Lassi Rinne
Nyt naisen silloista poikaystävää, 21-vuotiasta voimailua harrastavaa miestä, epäillään 19-vuotiaan murhasta. Henkirikos tapahtui nuoren parin kodissa.
Länsi-Uudenmaan poliisi sai perjantaina aamulla 21. marraskuuta kello 6.45 ilmoituksen, jonka mukaan täysi-ikäinen mies oli puukotettu hengiltä Nöykkiönlaaksontiellä.
– On kaksi soittajaa. Nainen, joka on ollut asunnossa, ja yksi ulkopuolinen taho, rikoskomisario Jyrki Kallio kertoi aiemmin medialle.
Poliisit saivat epäillyn murhaajan kiinni noin puolta tuntia myöhemmin surmapaikan lähistöltä.
Poliisin mukaan tilanne asunnolla kesti joitakin minuutteja. Murhasta epäilty oli lyönyt uhria teräaseella kymmeniä kertoja.
Poliisi on kertonut selvittävänsä, liittyykö motiivi mahdollisesti ihmissuhteisiin ja mustasukkaisuuteen.
Murhasta epäilty 21-vuotias mies on viime vuosina lisännyt someen lukuisia videoita ja kuvia salilla käymisestä ja kehonrakennusprojektistaan.
Miehellä ei ole aiempaa rikostaustaa. Myöskään henkirikoksen uhria ei ole tuomittu rikoksista.