Teflonia. Sitä on Naton hollantilainen pääsihteeri Mark Rutte. Hänen hahmoonsa ei vaikuta tarttuvan mikään negatiivinen, vaan hän totisesti osaa selitellä ikävät asiat parhain päin.
– Hyväksyn täysin hänen poissaolonsa, Rutte tuumasi tiistaina siihen, että Yhdysvaltain ulkoministeriä Marco Rubiota ei näy keskiviikkona mailla eikä halmeilla Naton ulkoministerikokouksessa.
USA:ta edustaa Rutten mukaan apulaisulkoministeri.
Tieto ei lämmitä Naton itäisen sivustan maita eikä esimerkiksi Britanniaa, joka johtaa Naton sisälle muodostunutta pohjoista JEF-liittoumaa.
JEF-maita ovat Britannia, Pohjoismaat, Baltian maat ja Hollanti.
Erittäin nopean toiminnan JEF-joukot päätettiin perustaa syyskuussa 2014 Naton Walesin huippukokouksessa.
Hollanti oli yksi perustajamaista pitkälti siksi, että venäläiset olivat hieman aiemmin murhanneet suuren määrän hollantilaisia tuhoamalla Amsterdamista Malesiaan matkalla olleen matkustajalentokoneen.
– Jokainen Hollannissa tunsi jonkun, joka oli lennolla. Lentokoneen alas ampumista ei anneta anteeksi senkään takia, että Venäjä ei luovuta syyllisiä oikeuteen tuomittaviksi, hollantilainen päätoimittaja kuvaili taannoin maansa Venäjä-suhdetta Iltalehdelle.
Entisenä pääministerinä Ruttella on vahva rokotus Venäjän propagandaa vastaan.
– Antaa heidän puhua. Meidän ei pidä alkaa reagoida kaikkeen, Rutte kehotti jättämään Kremlin kellokkaiden Sergei Lavrovin ja Dmitri Peskovin puheet omaan arvoonsa.
Viisas neuvo.
Venäläisten tavoitteena on saada Nato-demokratiat – niiden poliitikot, lehdistö ja kansalaiset – reagoimaan jokaiseen Kremlistä kiirivään böö-huutoon.
Nato-mailta vaadittaisiin nyt enemmän proaktiivisuutta eli aloitteen ottamista omiin käsiin kuin reaktiivisuutta eli Kremlin propagandasyötteihin haksahtamista.
Kysyin hiljattain brittiläiseltä Venäjä-tutkijalta Mark Galeottilta, mikä on kaikkein tärkeintä juuri nyt.
– Yhtenäisyys, Galeotti vastasi sekunnissa.
Ikävä kyllä Naton yhtenäisyys horjuu.
Rubiota olisi kaivattu Brysseliin korostamaan julkisesti kahta asiaa: Yhdysvaltain horjumatonta tukea Ukrainalle ja amerikkalaisten sitoutumista Natoon.
Nato-lähde kertoo, että edellisen kerran USA:n ulkoministeri on jäänyt pois Naton virallisesta ministerikokouksesta keväällä 2003. Silloin suhtautuminen USA:n ja Britannian käymään Irakin-sotaan repi lähteen mukaan railoja Naton sisälle.
Rubion pois jääminen siis kertoo Naton sisäisistä vaikeuksista.
Fakta on, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Lähi-idän – ja siinä sivussa Moskovan – erityislähettiläs Steve Witkoff oli suhmuroimassa venäläisten kanssa 28-kohtaista ”rauhansuunnitelmaa”, jossa muun muassa olisi muutettu Naton sääntöjä.
Absurdia oli sekin, että Trump ennätti antamaan lausunnon, jonka mukaan Ukrainan ja samalla eurooppalaisten Nato-maiden olisi pitänyt niellä sanelusopimus kuudessa päivässä.
– Washingtonin sopimuksen muuttaminen vaatii kaikkien Naton jäsenmaiden hyväksynnän, eräs Nato-diplomaatti tuumaa tyynen rauhallisesti.
Naton perustamissopimus ei taivu Trumpin muovailtavaksi, vaikka hän kuinka sitä vaatisi.
Ehkä tämä on yksi niistä syistä, joiden takia Rubio ei saavu Brysseliin. Hän joutuisi selittelemään Witkoffin ja Trumpin tekosia, jotka ovat yksinkertaisesti absurdeja.
Niinkin saattaa olla, että Trump on määrännyt ulkoministerinsä pysymään kotosalla.
Trumpin hallinto, vähintään osa siitä, on pyrkinyt tekemään Yhdysvalloista jonkinlaisen välittäjän Naton ja Venäjän välille.
Tämäkin on absurdia.
Ikään kuin Trumpin USA olisi Venäjä-suhteessaan puolustusliitto Naton ulkopuolinen maa.
Ei ole ihme, että JEF-maat ovat kaikessa hiljaisuudessa vieneet syksyllä läpi nopean toiminnan yhteisten joukkojensa historian suurimman harjoituksen Tarassiksen.
Pohjois-Euroopassa ei luoteta 100-prosenttisesti siihen, että Trump määräisi Yhdysvaltain joukot pysäyttämään Venäjän hyökkäyksen Naton itäisen sivustan maihin.
Trump saattaisi haluta ensin neuvotella, jolloin venäläisillä olisi mahdollisuus miehittää jokin alue ja pitää sitä panttinaan neuvotteluissa.
Naton sisällä totisesti on jännitteitä.
Jos oletamme silti, että asiat käyvät hyvin, optimismia on löydettävissä Teflon-Rutten vastausten rivien väleistä.
Rutte painotti, että Naton ministerikokouksessa on tarkoitus sopia amerikkalaisten aseiden osto-ohjelman jatkamisesta vuonna 2026.
Eurooppalaisten Nato-liittolaisten ja Kanadan on tarkoitus ostaa joka kuukausi miljardin dollarin arvosta amerikkalaisia aseita Ukrainalle.
– Ukrainalle hankittavat kriittisen tärkeät aseet ovat hyökkäyksellisiä, mutta myös puolustuksellisia, eikä niitä ole saatavissa Euroopan tuotantolinjoilta tai varastoista, Rutte tähdensi.
Kuohunnasta huolimatta vaikuttaa siltä, että Nato-maat aikovat aseistaa Ukrainaa siten, että ukrainalaisten puolustus säilyy uskottavana.
Nato-diplomaatti kertoo, että ulkoministerit keskustelevat siitä, miten turvataan aseavun jatkuminen mahdollisen tulitauon jälkeen.
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson ja Suomen pääministeri Petteri Orpo arvioivat tiistaina Hanasaaressa, että Venäjä ei halua rauhaa.
Se on melko lohduton arvio.
Vahvistus saatiin Suomen aikaa illansuussa, kun Vladimir Putin kertoi, että Euroopan vaatima Ukrainan suvereniteetin varmistaminen ei Venäjälle käy.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb arvioi Iltalehdelle jo G20-kokouksessa, että Putin haluaa jatkaa aloittamaansa tuhoamissotaa.
Putin ilmaisi tiedossa olleen asian sanomalla, että Venäjä ei hyväksy eurooppalaisten esityksiä. Samalla hän lasketteli harhaisia puheita Euroopan sodanhaluisuudesta ja Venäjän kirurgintarkasta sodankäynnistä Ukrainassa.
Nämä kummatkin ovat absoluuttisia valheita.
Putin kuulosti siltä kuin hän olisi aloittanut hyökkäysvalmistelut muuallekin kuin Ukrainaan.
Yhä selvempää on, että Venäjää ei pysäytetä muulla kuin raa’alla sotilaallisella voimalla. Ja se on ongelma.
Läntiset sotilaslähteet ovat Venäjän laittoman hyökkäyssodan alusta alkaen painottaneet kolmea asiaa. Ensinnäkin Venäjä haluaa miehittää ja alistaa koko Ukrainan. Toiseksi he ovat arvioineet, että venäläiset lopettavat hyökkäyksensä vain, jos heidän hyökkäysarmeijansa tuhotaan.
Oikeastaan Ukraina on jo kertaalleen tuhonnut Venäjän armeijan, mutta venäläiset ovat marssittaneet tuhoamissotaan uuden armeijan.
Kolmanneksi sotilaslähteet ovat sanoneet, että Ukrainan pelastaminen vaatii suurella todennäköisyydellä läntisten apujoukkojen lähettämistä tai vähintäänkin erittäin tuhovoimaisten asejärjestelmien massamaista luovuttamista Ukrainalle.
Kummastakaan ei ole merkkejä nähtävillä.
Jos nykymeno jatkuu demokratioissa, Ukrainan urhoollisen puolustustaistelun resurssit loppuvat ennen pitkää.
Jos Ukraina luhistuu, historian kirjoitus antaa aikanaan armottoman tuomionsa Yhdysvalloille ja Euroopalle.
Ensimmäinen alkoi kaveerata sotarikollisen kanssa. Jälkimmäinen pelkäsi omaa varjoaankin niin paljon, että se ei uskaltanut tehdä sitä, mitä sen olisi pitänyt tehdä.
Mikäli Venäjä voittaa Ukrainassa, Putin ja häntä kannattavat putinistit oppivat, että aseellisella voimalla pystyy yksi kerrallaan miehittämään itsenäisiä ja suvereeneja eurooppalaisia valtioita.
Siihen riittää, että jatkaa sekä omien hyökkäysjoukkojen että puolustajien brutaalia murhaamista kyllin pitkään.
– Putin ei lopeta ennen kuin eurooppalaisten demokratioiden verta on vuodatettu, eräs ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähde sanoo Iltalehdelle.
Julkisesti hän ei koskaan tätä sanoisi, ei ainakaan vielä.
Nato-demokratioiden kansalaisten ja ukrainalaisten suurin ongelma on, että heitä vastassa on Putin, jolle ei tuota minkäänlaista ongelmaa sotia 1900-luvun massataktiikoilla.
Trumpin aisankannattaja Witkoff ei selvästikään ole kovistellut Putinia.
Witkoff vaikuttaa ajattelevan, että amerikkalaiset alkaisivat tehdä talousdiilejä venäläisten kanssa.
Ajatus on suomalaisittain pelottava, mutta sen takia ei vielä kannata menettää yöuniaan.
Ulkoministeriössä on ynnäilty, että vaikka USA:n ja Venäjän välinen kauppa palaisi Ukrainan-sotaa edeltävälle tasolle, sillä ei olisi suurta vaikutusta Yhdysvaltojen talouteen.
Diilipuheet ovat vahvasti liioiteltuja, eivätkä amerikkalaiset yritykset ole jonossa ryntäämässä Venäjälle. Kyse olisi pitkälti ExxonMobilin kaltaisista öljy- ja kaasuyhtiöistä, joiden painoarvoa muutenkin pienentää fossiilisten polttoaineiden käytön hiipuminen.
Parhaassa tapauksessa Trumpin hallinto päätyy laskelmissaan siihen, että Putin-diilit olisivat paperitiikereitä. Silloin tuhovoimaisten hyökkäysaseiden, joita siis tarvitaan Venäjän painostamiseen, antaminen Ukrainalle olisi todennäköisempää kuin nyt.
Tiistaina Trump painotti, että eurooppalaisten on jatkossa maksettava ne kaikki.
Optimismia on hyvä harjoittaa, koska edellä kuvaillut synkät vaihtoehdot ovat mustaakin mustempia.
Realismia silti on, että tuskallisimpia päätöksiä ei ole Euroopan Nato-demokratioissa vielä tehty. Pakoon niitä ei todennäköisesti pääse, vaikka kuinka mieli tekisi.