Kiina on ollut tähän asti pidättyväinen Taiwanin suhteen, kiinalaiseversti väittää.

Kiinan kansanarmeijan joukkoja sotilasparaatissa Pekingissä syyskuussa. ZumaWire / MVPHOTOS

Kiinan täytyy antaa uskoa siihen, että jonakin päivänä se vielä saa Taiwanin rauhanomaisesti haltuunsa.

Näin sanoo turvallisuuspolitiikan asiantuntija ja Kiinan kansan vapautusarmeijan (PLA) entinen eversti Zhou Bo Hongkongissa majaansa pitävän South China Morning Postin haastattelussa.

Zhoun mukaan sota voidaan estää vain, jos Kiina kokee, ettei rauhanomainen ratkaisu ole menetetty. Kommunistinen Kiina pitää demokraattista Taiwania kapinoivana maakuntanaan.

Ex-eversti väittää Pekingin kärsivällisyyden riippuvan siitä, että ”rauhanomainen yhdistyminen” on yhä mahdollista. Zhou myös varoittaa provosoimasta Kiinaa.

Zhou pitää Taiwanin sisäpolitiikkaa ratkaisevana. Hänen mukaansa presidentti William Lai Ching-te on esittänyt Kiinan kannalta provosoivia lausuntoja kuvaamalla manner-Kiinaa vihamieliseksi ulkovallaksi.

Samalla hän syyttää Lain hallintoa toimista, joiden hän tulkitsee olevan suunnattuja Taiwaninsalmen yli tapahtuvien yhteyksien heikentämiseen.

Zhou nostaa esiin myös Taiwanin oppositiopuolue Kuomintangin vaalimenestyksen ja tulkitsee sen merkiksi siitä, ettei koko Taiwan suhtaudu kielteisesti Kiinaan.

Tavoite kirkkaana mielessä

Zhoun mukaan Pekingille ajatus Taiwanin pysymisestä erillään Kiinasta ei ole hyväksyttävä. Päinvastoin, Kiinan näkökulmasta ”yhdistyminen” on luonnollinen tavoite.

Zhou väittää Pekingin olleen tähän asti pidättyväinen, vaikka Kiinalla olisi hänen mukaansa jo perusteita kovempaan linjaan Taiwania kohtaan. Zhou viittaa Kiinan viisivuotissuunnitelmaan ja sanoo sen edelleen puhuvan rauhasta, mutta entistä kovemmalla sävyllä.

Todellisuudessa Kiina on viime vuosina selvästi lisännyt sotilaallista painostusta Taiwania kohtaan, ja simuloi säännöllisesti hyökkäystä saarelle.

Zhoun mukaan sekä Kiina että Yhdysvallat toimivat strategisen epäselvyyden varassa.

Zhou tulkitsee Yhdysvaltain epäselvyyden merkiksi Washingtonin heikkenevästä voimasta, kun taas Kiinan epäselvyys heijastelee maan kasvavaa voimaa.

Kiinan presidentti Xi Jinping on tiedustelutietojen mukaan käskenyt armeijaansa olemaan valmiina Taiwanin invaasioon vuonna 2027. EPA / AOP

Ukrainan sota

Zhou ottaa haastattelussa kantaa myös Ukrainan sotaan, jonka aikana Pekingin ja Moskovan välit ovat tiivistyneet tuntuvasti.

Hänen mukaansa Kiinalla ei ole intressiä toivoa kummankaan osapuolen voittoa tai tappiota. Zhou ei mainitse sanallakaan sitä, että Kiina on tällä hetkellä Venäjän hyökkäyssodan suurin yksittäinen mahdollistaja.

Zhoun mukaan sodan lopputuloksesta on kuitenkin jo hahmotettavissa kaksi seurausta.

Ensimmäinen on väitetysti se, että Naton laajentuminen Euroopassa on Zhoun käsityksen mukaan tullut käytännössä tiensä päähän.

Toiseksi seuraukseksi Zhou arvioi sen, että Venäjä tulee sodan jälkeen vahvistamaan vaikutuspiiriään, vaikkakin suppeampana kuin ennen.

Zhou väittää Kremlin propagandasta tuttuja teemoja toistaen, että länsi on vuosien ajan sivuuttanut Venäjän turvallisuushuolet.

Vladimir Putin ja Xi Jinping tapasivat syyskuussa Kiinassa. EPA / AOP

Lisää ydinaseita

Zhou käsittelee myös sitä, mitä Kiina voisi oppia Venäjän hyökkäyssodasta. Hänen mukaansa Pekingin on lisättävä ydinasearsenaaliaan, sillä sodan pitkittyminen ja Venäjän ydinaseuhkailu osoittavat, kuinka keskeinen rooli ydinpelotteella on, kun perinteinen sodankäynti ei tuota ratkaisevia tuloksia.

Zhou sanoo Venäjän vihjailleen ydinaseiden käytöllä juuri siksi, ettei se ole ollut varma voitosta tavanomaisin keinoin.

Zhou väittää myös, ettei Kiina koskaan käyttäisi ydinaseita Taiwania vastaan, koska se olisi hyökkäys sen omia kansalaisia vastaan.

Kiinan kansanarmeijan ex-eversti esittää kuitenkin, että Pekingin on kasvatettava ydinasemääränsä niin suureksi, ettei Yhdysvallat edes teoreettisesti harkitsisi ydinaseiden käyttöä Taiwania koskevassa kriisissä.

Kiinan asevoimat esitteli ydinaseitaan Pekingissä syyskuun alussa pidetyssä paraatissa. AOP