Poptähti Harry Stylesin nännit nousivat puheenaiheeksi jo yli kymmenen vuotta sitten.

Harry Styles on maailmankuulu poptähti. AOP

Laulaja Harry Stylesistä levisi 2010-luvun puolivälissä paidattomia kuvia, joissa oli fanien mielestä jotain hyvin erikoista. Kuvissa Stylesillä näytti olevan neljä nänniä.

Stylesin neljä nänniä olivat pitkään pelkkä internetissä kiertänyt spekulaatio. Vuonna 2017 Styles paljasti Dunkirk-elokuvan lehdistökiertueella, että puheet pitävät paikkaansa. Hänellä on neljä nänniä ja jopa osoitti, missä ne sijaitsevat. Stylesin ylimääräiset nännit sijaitsivat rintalastan alapuolella.

Styles oli haastattelun perusteella sinut asian kanssa. Hän kuvaili neljää nänniä jopa yhdeksi parhaimmista puolistaan, hieman pilke silmäkulmassa.

Harry Styles vuonna 2014. Kuvasta voi erottaa ainakin yhden lisänännin. AOP

Yleinen vaiva

Iltalehti haastatteli vuonna 2020 plastiikkakirurgi Antti Koskea moninännisyydestä. Kosken mukaan nännejä voi esiintyä muuallakin kehossa, kuin rinnan seudulla. Niitä voi olla alaraajoissa, korvassa tai vaikkapa niskassakin. Syy ilmiöön on se, että nännejä kehittyy yleensä sikiövaiheessa kaksi, mutta toisinaan niitä kehittyy enemmän. Ylimääräiset nännit sijoittuvat sikiön kehittyessä eri alueille.

On jopa mahdollista, ettei ihminen tiedä itse, että hänellä on ylimääräinen rinta tai nänni. Ylimääräiset rinnat ja nännit voivat olla niin epämääräisen näköisiä, että niitä ei välttämättä erota vaikkapa luomista.

Koski kertoi törmäävänsä itse noin 1-4 kertaa vuodessa sellaisiin potilaisiin, joilla on ylimääräistä rintakudosta tai nänni. Hän yllättyi asian yleisyydestä itsekin. Ilmiö on hieman yleisempää naisilla kuin miehillä.

Styles on laulaja ja näyttelijä. Hän on näytellyt muun muassa elokuvissa Dunkirk, Don’t Worry Darling ja Eternals. Stylesin tunnetuimpia kappaleita ovat taas As It Was, Daylight ja Sign of the Times. Alun perin Styles tuli tunnetuksi One Direction -yhtyeestä.

Lähde: Elle, Iltalehti