R-kioski ei ole julkistanut listaa kioskeista, jotka ollaan sulkemassa. Moni IS:n kyselyyn vastannut pohti, mikä oman lähikioskin kohtalo on.
2.12. 20:48
R-kioski aikoo sulkea noin 70 myymäläänsä.
Asiasta kertoi IS:lle ketjun viestintäpäällikkö Heiju Simola, jonka mukaan osa kioskeista on jo suljettu ja osa suljetaan viimeistään alkuvuodesta 2026.
IS uutisoi asiasta tiistaina. Kysyimme uutisen yhteydessä lukijoiden kokemuksia asiasta. Moni kyselyyn vastannut harmittelee R-kioskiverkoston harventumista, sillä etenkin pienillä paikkakunnilla R-kioskit toimivat kohtaamispaikkana.
65-vuotias nainen kertoo, että hänen asuinpaikkakuntansa ainoa R-kioski on menossa kiinni, mikä samalla tarkoittaa paketti- ja postipalvelujen siirtymistä kauemmas.
– Ihmettelen syytä, koska kioskilla on kellonajasta riippumatta melkein aina jonoa. Koskaan en ole yksin asiakkaana, hän sanoo.

Etenkin moni pienellä paikkakunnalla asuva harmittelee R-kioskin sulkeutumista. Kuva: Veera Korhonen
Toinen pienellä paikkakunnalla asuva vastaaja harmittelee sitä tosiasiaa, että R-kioskeja katoaa katukuvasta. Hän itse asioi R-kioskilla säännöllisesti.
– Täällä ei ole muitakaan kioskeja, ja se on harmi. Itse olen pikkuostoksissa R-kioskin asiakas. Veikkaukset, lehdet ja makeiset ovat vakio-ostoksia. Aina on ollut ystävällinen palvelu, 76-vuotias nainen kiittelee.
Kyselyyn vastannut mies uskoo, että kauppojen laajentuneet aukioloajat ovat vähentäneet tarvetta asioida R-kioskeilla.
– Aikoinaan ärrältä käytiin hakemassa illalla ”tarpeita”, mutta nykyään kaupat ovat auki jopa puoleenyöhön saakka, eli enää näillä asioilla ei tule käytyä, 69-vuotias mies sanoo.
2000- ja 2010-luvuilla R-kioskilla työskennellyt nainen on samoilla linjoilla: ennen kauppojen aukioloaikojen laajentamista kioskibisnes tuntui hyvin kannattavalta.

Lehdet kuuluvat monen R-kioskin asiakkaan vakio-ostoksiin. Kuva: Laura Ukkonen
– Muistan lauantai-iltaisin jonot, jotka monessa paikassa ulottuivat ulko-ovelle, kun ihmiset jonottivat kaljaa ja Lottoa. Sitten kauppojen aukioloajat laajenivat, ja lauantai-iltojen jonot alkoivat kadota, 37-vuotias nainen sanoo.
– Myöhemmin alettiin säännöstellä myös Veikkaus-tuotteiden myyntiä: et saanut enää tarjota asiakkaalle Lottoa, jos hän ei ollut ostamassa muita Veikkauksen tuotteita, hän jatkaa.
58-vuotias mies pitää R-kioskien sulkeutumista yhdentekevänä, mutta eräs huoli hänellä on: jatkossa ruokakaupoissa saattaa joutua jonottaa pidempään, kun suljettujen R-kioskien Lotto-asiakkaat siirtyvät tavallisiin kauppoihin.
– Kunhan Lotto ei tuo jatkossa lisää ruuhkaa ruokakauppojen kassoille. Lottoajat ovat hankalia, kun tarkistavat kuponkeja ja jonot takana kasvavat, hän sanoo.

R-kioski on jo sulkenut useita myymälöitä viime vuosina. Kuva: Hannu Rainamo / Lehtikuva
R-kioski ei ole julkistanut listaa kioskeista, jotka ollaan sulkemassa. Moni vastaaja toivoo, että juuri oma lähikioski pysyisi jatkossakin auki.
– Säästäkää, kiltit, Herttoniemen metroaseman kioski! Me eläkeläiset, joilla on tavallinen puhelin, lataamme sieltä matkalippumme. Laajasalossa ei ole mitään muuta paikkaa lähimainkaan. Pummillakaan ei viitsisi ajaa keskustaan lataamaan, kyselyyn vastannut 67-vuotias nainen sanoo.
– R-kioski on kylän sydän. Eläkeläisporukka käy siellä päivittäin tapaamassa toisiaan ja kertomassa kuulumisiaan. Kylämme on muuten aika kuollut. R-kioskia ei saa sulkea, pienellä paikkakunnalla asuva 62-vuotias nainen sanoo.
Vastaajista moni ihmettelee, mistä matkaliput saa jatkossa ostettua tai ladattua.
– Mistä saamme jatkossa junaliput ja [Tampereen seudun joukkoliikenteen] Nyssen lataukset. R-kioskia ei saa lopettaa, lähikioskinsa jatkoa toivova 76-vuotias nainen sanoo.
– Mistähän passit haetaan jatkossa, 49-vuotias nainen puolestaan ihmettelee.
Keikkatyötä monessa sulkeutuvassa R-kioskissa tehnyt mies harmittelee R-kioskien sulkemista – niin asiakkaiden kuin työntekijöiden puolesta:
– Kyllähän se todella harmittaa, erityisesti sellaisissa paikoissa, joissa kylän tai paikalliset ihmiset kokoontuvat tai ikäihmiset hoitavat esimerkiksi matkalippuasioita, 34-vuotias mies sanoo.
Hän itse on pitänyt R-kioskilla työskentelystä.
– R-kioskilla parasta on itsenäinen työskentely, uusien asioiden oppiminen sekä asiakkaiden kohtaaminen ja jutustelu, hän sanoo.