Seitsemän maailmanmestaruutta snookerissa voittanut Ronnie O’Sullivan on nyt hävinnyt kolme turnausottelua peräkkäin.

Ronnie O’Sullivan

Avaa kuvien katselu

Ronnie O’Sullivan kohtasi Tampere talossa näytösottelussa Gary Wilsonin 3.6. 2024 Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle

Ronnie O’Sullivanin tie tyssäsi UK Championshipissä, kun hän kärsi yllättävän 4–6-tappion Kiinan Zhou Yuelongille tiistaina Yorkin kaupungissa.

Englantilaissuuruus, joka asuu nykyään perheensä kanssa Dubaissa ja valitsee tarkasti, mihin turnauksiin osallistuu, oli voittanut 27-vuotiaan Zhoun jokaisessa heidän aiemmassa seitsemässä kohtaamisessaan.

Vaikka O’Sullivan teki nopeat ja viihdyttävät sarjat 71, 123, 62, 94, 65 ja 56 Zhou’ta vastaan, hän hävisi neljä erää mustalla pallolla mukaan lukien seitsemännen erän, jossa hän johti jo 64–0, mutta hävisi lopulta 65–64.

Maailmanlistalla sijalla 29 oleva Zhou ei ollut kertaakaan tappiolla.

O’Sullivan on voittanut UK Championshipin kahdeksan kertaa. Hänen viimeisin ykköstilansa tuli turnauksesta kaksi vuotta sitten. Viime vuonna turnaus päättyi tappioon myös heti avauskierroksella.

Perjantaina 50 vuotta täyttävä O’Sullivan pelasi ensimmäisen ottelunsa brittiläisessä turnauksessa sitten toukokuun, jolloin hän hävisi Zhao Xintongille 7–17 MM-kisojen välierissä Sheffieldissä.

Lajilegendan tiistaina kaatanut Zhou Yuelong jatkaa Kiinan vahvaa menestystä, sillä 16 parhaan joukossa on nyt seitsemän kiinalaispelaajaa.