Koululaisia ja opiskelijoita kuljettanut linja-auto kaatui Äänekoskella maanantaina. Keski-Suomen ely-keskuksen mukaan onnettomuus­tielle tehdään ensiapu­korjausta mahdollisimman pian.

Pelastuslaitoksen ajoneuvoja tiellä ja tien vieressä ojaan kaatunut bussi.

Avaa kuvien katselu

Seutuliikenteen linja-autossa oli onnettomuuden tapahtuessa kuljettajan lisäksi 37 matkustajaa. Kuva: Timo Hytönen / Yle

Äänekosken Konginkankaan Liimattalantietä saatetaan kunnostaa jo lähiaikoina, kertoo Keski-Suomen ely-keskuksesta kunnossapitopäällikkö Jere Toppinen.

Koululaisia ja opiskelijoita kuljettanut seutuliikenteen bussi kaatui Liimattalantiellä maanantaina aamulla. Kyydissä oli kuljettajan lisäksi 37 matkustajaa. Valtaosa matkustajista oli Suolahden yhtenäiskouluun matkalla olleita yläkoululaisia.

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa vakavasti.

Toppinen toteaa, että onnettomuuspaikan kallistusta korjataan murskeella mahdollisesti jo ennen pakkasia. Sää voi kuitenkin vaikuttaa kunnostuksen aikatauluun.

– Tehdään nyt, mitä sille voi tehdä. Kallistus ei varmaankaan ole ollut onnettomuuden syy, mutta teemme pikaisen toimenpiteen tielle, koska sillä on koululaisliikennettä, sanoo Toppinen.

Tien kunnossapidosta selvitys

Liimattalantie oli onnettomuuden tapahtuessa jäinen ja erittäin liukas. Tienpitäjä on ely-keskus ja tieosuuden kunnossapidosta vastaa Destia. Ely selvittää nyt myös tien kunnossapitoa Destian kanssa.

Tie oli Toppisen mukaan hiekoitettu ennen onnettomuutta viimeksi perjantaina.

– Sellainen käsitys on, että siellä on ollut liukkautta, jota siellä ei olisi saanut olla. Selvitystyö on käynnissä, miten toimenpiteet ovat menneet ja miten he ovat tulkinneet, ettei uusille toimille ole perjantain jälkeen ollut tarvetta, kuvailee Toppinen.

Sorapintainen Liimattalantie kuuluu alempaan hoitoluokkaan kuin esimerkiksi läheiset päällystetyt tiet.

Ely toivoo alueen kouluja ilmoittamaan matalalla kynnyksellä, mikäli koululiikenteen sujuvuudessa on ongelmia.

– Urakoitsijanhan täytyy aina selvittää koulukuljetukset. On heidän vastuullaan selvittää ne ennen koulujen alkua. Vaikka kyseessä on kakkoshoitoluokan tie, niin se on koulukuljetusten kautta kuitenkin vähän eri asemassa kuin muut kakkosluokan tiet.

Maanantaina vähän linja-auton ulosajon jälkeen kuvatusta videosta näkyy, että Liimattalantie oli onnettomuuden aikaan erittäin liukas:

Video: Demian Meiksan