Tammiston Huili on herättänyt huomiota huonoilla Google-arvosteluilla. Vajaan 70 äänen keskiarvo on vain 2.8/5. Joukossa on paljon sekä viiden tähden että etenkin yhden tähden arvosteluja.
Tammiston Huili oli avautuessaan Suomen ensimmäinen Huili-konseptin mukainen taukopaikka.
Ketju uskoo, että arvostelut ovat aitoja.
– Tammiston asema on ollut yksi ensimmäisistä avauksista ja luonnollisesti saanut eniten palautetta, sekä myönteistä että kriittistä. Olemme tarkastelleet arvosteluja, mutta meillä ei ole viitteitä tahallisesta manipuloinnista, Restel Taukopaikkojen liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen sanoo Helsingin Uutisille.
Kritiikkiä on annettu esimerkiksi asiakaspalvelusta ja ruoan laadusta ja riittävyydestä.
Kuittisen mukaan ketju ottaa palautteen ”erittäin vakavasti”.
– Ymmärrämme myös, että uudet konseptit voivat herättää tunteita – joskus muutos voi tuntua suurelta, varsinkin jos on tottunut tietynlaiseen tarjontaan. Siksi kuuntelemme asiakkaita herkällä korvalla ja pyrimme reagoimaan mahdollisimman nopeasti.
Vantaalle Huileja tulee lisää kohta, Martinlaakson Vihertien Huili aukeaa torstaina 11. joulukuuta ja Keimolan Huili tiistaina 16. joulukuuta. Tammiston Huili avattiin elokuussa Pakkalaan. Vantaan toinen Huili aukesi marraskuussa Niittytielle Kehä III:n tuntumaan.
