Yhdysvallat|The New York Timesin mukaan Yhdysvallat keskeytti kaiken maahanmuuton 19 maasta.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Yhdysvallat on keskeyttänyt kaikkien maahanmuuttohakemusten käsittelyn 19 maasta, kertoo sanomalehti The New York Times.
Päätös koskee muun muassa Afganistanista, Iranista ja Somaliasta tulevia ja tarkoittaa pysyvien oleskelulupien ja kansalaisuuksien myöntämisen keskeyttämistä.
Presidentti Donald Trumpin hallinto on kiristänyt maahanmuuton ehtoja sen jälkeen, kun kahta kansalliskaartin sotilasta ammuttiin Washingtonissa viime viikolla.
Yhdysvallat on keskeyttänyt kaikkien maahanmuuttoa koskevien hakemusten käsittelyn 19 eri maasta tulevilta maahanmuuttajilta, kertoo sanomalehti The New York Times.
Päätös koskee maita, joista matkustamista Yhdysvallat rajoitti viime kesänä, lehti kertoo. Päätös tarkoittaa, että niin sanottujen vihreiden korttien eli pysyvien oleskelulupien ja kansalaisuuden myöntäminen näiden maiden kansalaisille keskeytetään.
Päätös koskee esimerkiksi Afganistanista, Iranista, Sudanista, Eritreasta, Haitilta ja Somaliasta tulevia. Kaikki 19 maata on listattu päätöksessä, jonka presidentti Donald Trump antoi viime kesäkuussa. Joukossa on verrattain köyhiä ja epävakaita maita.
Trumpin hallinto on kiristänyt maahanmuuton ehtoja ja koventanut otteitaan maahanmuuttajia kohtaan sen jälkeen, kun kahta kansalliskaartin sotilasta ammuttiin Washingtonissa viime viikolla.
Ampujaksi epäillään Afganistanista tullutta miestä, joka sai Yhdysvalloista turvapaikan viime huhtikuussa.
Vaikka epäilty ampuja on afganistanilainen, tiistaina Trump käytti poikkeuksellisen karkeaa kieltä somalialaisista. Hallituksensa julkisen kokouksen päätteeksi hän haukkui Minnesotassa asuvia somaleja ”roskasakiksi”, joita hän ei halua Yhdysvaltoihin.
Aiemmin Trump on väittänyt, että ”somalijengit” terrorisoivat Minnesotan osavaltiota, yksilöimättä kuitenkaan yhtään tapausta.
Minnesotassa on suuri, noin 80 000 ihmisen somaliyhteisö, josta valtaosa on asunut siellä vuosikymmeniä.
Tiistaina The New York Times kertoi, että Trumpin hallinto olisi aikeissa aloittaa intensiivisen operaation, joka kohtistuu lähinnä somalialaistaustaisiin maahanmuuttajiin Minneapolisin ja St. Paulin alueilla Minnesotassa.
Lehden saamien tietojen mukaan käsky operaatiosta tuli heti Trumpin somalialaistaustaisia koskevan lausunnon jälkeen.
The New York Times perusti tietonsa omiin lähteisiinsä, jotka tietävät operaatiosta. Lehden mukaan operaation Minnesotassa on tarkoitus alkaa tällä viikolla.