Kadonnutta Boeing 777 -matkustajakonetta on etsitty useita kertoja tuloksetta.
Maaliskuussa 2014 oudosti kadonneen Malaysia Airlinesin matkustajakoneen etsinnät käynnistetään uudelleen 30. joulukuuta. Asiasta kertoi keskiviikkona Reutersin mukaan Malesian liikenneministeriö.
Lennolla MH370 olleiden 227 matkustajan ja 12 miehistön jäsenen kohtalosta ei ole saatu yli 11 vuoteen minkäänlaista tietoa. Boeing 777 -tyyppinen lentokone oli kadotessaan matkalla Malesian Kuala Lumpurista Kiinan pääkaupunkiin Pekingiin.
Tapausta pidetään yhtenä maailman lentoliikenteen suurimmista mysteereistä.
Konetta on etsitty jo aiemmin useita kertoja tuloksetta. Viimeisin etsintä Intian valtameren eteläosissa keskeytettiin huhtikuussa muutaman viikon jälkeen huonojen sääolosuhteiden vuoksi.

Indonesian kansallisen etsintä- ja pelastusviraston työntekijät osallistuivat lento MH370:n etsintöihin Sumatran pohjoiskärjen lähellä maaliskuussa 2014. Kuva: Chaideer Mahyddin / AFP / Lehtikuva
Etsintää suorittava Ocean Infinity -yritys kertoi Malesian liikenneministeriön mukaan etsivänsä lentokonetta jaksoittain 55 päivän ajan joulukuun lopulta lähtien. Operaation tarkkaa sijaintia ei ole kerrottu toistaiseksi julkisuuteen.
– Etsintöjä tehdään alueella, jolla lentokoneen paikantamiseen on suurin todennäköisyys, ministeriö kertoi lausunnossaan Reutersin mukaan.
Yhteys lentoon MH370 katkesi vain 40 minuuttia sen jälkeen, kun kone oli noussut ilmaan Kuala Lumpurista maaliskuussa 2014.
– Hyvää yötä, Malaysian kolme seitsemän nolla, sanoi lentäjä Zaharie Ahmad Shah radioon koneen edettyä Vietnamin ilmatilaan.
Pian tämän jälkeen lentokoneen transponderi kytkettiin pois päältä. Samalla katosi mahdollisuus jäljittää koneen liikkeitä helposti.
Sotilastutkien mukaan lentokone kääntyi takaisin reitiltään ja lensi yli Malesian pohjoisosien sekä Penangin saaren. Indonesian Sumatran saaren kohdalla kone eteni Andamaanienmerelle, kääntyi etelän suuntaan ja katosi.
Satelliittitiedot viittasivat siihen, että lentokone olisi syöksynyt mereen Intian valtameren eteläosissa eli kaukana alkuperäiseltä reitiltään.
Heinäkuussa 2018 lentoturmasta julkaistiin lähes 500-sivuinen raportti. Sen mukaan Boeing 777:n järjestelmiä manipuloitiin todennäköisesti lentoreitiltä poistumiseksi.
Tutkijat eivät kuitenkaan kyenneet määrittämään, kuka oli vastuussa tästä. Heidän mukaansa lopullisten johtopäätösten tekeminen koneen kohtalosta riippuu sen hylyn löytymisestä.

Nainen kirjoitti viestin MH370-lennon matkustajien sukulaisten järjestämässä muistotapahtumassa Malesian Subang Jayassa maaliskuussa 2024 Kuva: Arif Kartono / AFP / Lehtikuva
Myös Malesian ja Vietnamin lennonjohtokeskusten virheiden arvioitiin mahdollisesti vaikuttaneen turman tapahtumiseen.
Lentokoneen sijainnin pysyminen mysteerinä on ruokkinut vuosien varrella monenlaisia salaliittoteorioita. Niissä koneen katoamista on selitetty muun muassa teknisellä vialla, kauko-ohjatulla veteen syöksymisellä, venäläisten juonella tai jopa ulkoavaruuden asukkailla.
Viime vuosina ilmailuasiantuntijat ovat pitäneet todennäköisimpänä selityksenä sitä, että kokenut lentäjä ohjasi koneen tarkoituksella pois reitiltään. Epäilyjä on kohdistunut etenkin lentäjä Zaharie Ahmad Shahiin, vaikka tutkijat eivät ole löytäneet mitään epäilyttävää tämän tai toisen lentäjän taustoista.
Vuosien varrella Afrikan ja Intian valtameren saarten rannikoilta on löydetty yli 30 lentokoneen paloiksi uskottua esinettä. Vain kolme siiven palasta on kyetty vahvistamaan MH370-lennolla käytetyn koneen osiksi.
Lentokoneen sijaintia on pyritty paikantamaan muun muassa hylyn jäänteitä kuljettaneiden merivirtojen perusteella.
Lennon MH370 matkustajista suurin osa, yli 150, oli kiinalaisia. Mukana oli myös noin 50 malesialaista sekä muun muassa Ranskan, Australian, Indonesian, Yhdysvaltojen, Ukrainan ja Kanadan kansalaisia.