Poliisi korjaa tiistaista tiedotettaan, jonka mukaan tutkinta vammantuottamuksesta olisi päätetty.

Avaa kuvien katselu
Liikenneonnettomuus sattui Pori prikaatissa Säkylän varuskunnan alueella viime keväänä. Kuvituskuva. Kuva: Soila Ojanen / Yle
Säkylän varuskunnassa keväällä tapahtunut onnettomuus etenee syyteharkintaan myös vammantuottamuksen osalta.
Lounais-Suomen poliisi tiedotti tiistaina Porin prikaatissa Säkylässä keväällä tapahtuneen liikenneonnettomuuden esitutkinnan valmistumisesta.
Poliisi kertoi tuolloin virheellisesti, että tutkinta vammantuottamuksesta on päätetty, koska asianomistaja ei vaatinut asiassa rangaistusta.
Poliisin uuden tiedotteen mukaan tämä ei pitänyt paikkaansa, vaan asia etenee syyteharkintaan sotilasoikeudenkäyntilain perusteella.
Varusmies loukkaantui vakavasti
Säkylän varuskunnan alueella sattui tämän vuoden huhtikuussa onnettomuus, jossa varusmies loukkaantui vakavasti.
Maastokuorma-autoa kuljettanut varusmies oli peruuttanut kenttäkeittiön paikalleen asfaltoidulla piha-alueella. Kun kuljettaja lähti taas liikkeelle, häneltä jäi havaitsematta kaksi varusmiestä, jotka pakkasivat naamioverkkoa kuorma-auton oikealla puolella.
Toinen varusmiehistä ehti väistää sivuun, mutta toinen heistä jäi oikeanpuoleisten ajoneuvon takapyörien alle.
Poliisi epäilee ajoneuvon kuljettajaa, tapahtuma-aikaan varusmiespalveluksessa ollutta 20-vuotiasta miestä myös liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja palvelusrikoksesta.