Tasavallan presidentti Alexander Stubb kirjoittaa Foreign Affairs -lehdessä, että nyt on viimeinen mahdollisuus ratkaista tulevaisuus.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb sanoo Foreign Affairs -lehdessä julkaisemassaan esseessä, että nyt on viimeinen mahdollisuus kantaa vastuu ja ratkaista tulevaisuus yhdessä suurten ja pienten valtioiden toimilla.
– Pienet valtiot, kuten Suomi, eivät ole sivustakatsojia. Uusi maailmanjärjestys määritellään pienten ja suurten maiden poliittisten johtajien päätöksillä, olivat ne sitten demokratioita, autokratioita tai jotain muuta siltä väliltä, presidentti sanoo.
– Tässä erityinen vastuu on globaalilla lännellä, joka on edelleen taloudellisesti ja sotilaallisesti voimakkain globaali liittouma. Tapa, jolla kannamme tuon vastuun, ratkaisee tulevaisuuden. Tämä on viimeinen mahdollisuutemme, hän jatkaa.
Stubb sanoo, että nyt voidaan rakentaa Jaltan konferenssin kaltainen maailmanjärjestys, jossa isot valtiot päättivät pienten puolesta. Tai sitten Helsingin hengen mukainen kattava ja sääntöperustainen järjestys. Kuten Etyk vuonna 1975.
– Jälkimmäinen tie on oikea, Stubb sanoo.
Stubb maalaa esseessään maailman tulevaisuutta ja painottaa YK:n uudistumisen olevan välttämättömyys.
Presidentti sanoo, että arvot, intressi ja valta ovat ratkaisevia tekijöitä, kun maailmanjärjestyksen tasapaino muuttuu. Hänen mukaansa pienet valtiot, kuten Suomi, voivat löytää vaikutusvaltaa yhteistyön kautta.
– Pienenä valtiona, joka rajautuu imperialistiseen suurvaltaan, Suomi on oppinut, että joskus jotkut arvot on asetettava sivuun toisten suojelemiseksi. Tai pelkän selviytymisen vuoksi. Valtiollisuus perustuu itsenäisyyteen, suvereniteettiin ja alueelliseen koskemattomuuteen.
Toisen maailmansodan jälkeen Suomi säilytti itsenäisyytensä, mutta menetti kymmenen prosenttia alueestaan ja joutui luopumaan osasta suvereniteettiaan. Suomi ei voinut liittyä instituutioihin, kuten EU:hun ja Natoon.
Kylmän sodan aikana Suomi joutui tinkimään länsimaisista arvoistaan Neuvostoliiton pelossa. Aikaa kutsuttiin suomettumisen ajaksi.
– Tämä kokemus on tehnyt meidät varovaisiksi jokaisen yrityksen suhteen toistaa tuo malli. Kun jotkut ehdottavat suomettumista ratkaisuksi Ukrainan sodan lopettamiseen, vastustan sitä jyrkästi. Sellainen rauha olisi liian kallis – käytännössä suvereniteetin ja alueiden luovuttamista.
Tulevan vuosikymmenen aikana edessä voi Stubbin mukaan olla kolme mahdollista skenaariota, jossa epäonnistumisen hinta olisi valtava.
– Ensimmäisessä skenaariossa nykyinen sekasorto yksinkertaisesti jatkuisi. Vanhasta järjestyksestä olisi edelleen jäljellä elementtejä, mutta kunnioitus kansainvälisille säännöille ja instituutioille olisi valikoivaa ja perustuisi lähinnä valtioiden omiin etuihin, ei sisäsyntyisiin arvoihin.
Stubb sanoo, että kyky ratkaista ongelmia pysyisi rajallisena, mutta maailma ei ajautuisi syvään kaaokseen. Konfliktien lopettaminen olisi kuitenkin erityisen vaikeaa.
Toinen skenaario olisi Stubbin mukaan synkempi.
– Liberaalin kansainvälisen järjestyksen perusta jatkaisi rapautumistaan ja nykyinen järjestys romahtaisi lopulta. Maailma ajautuisi lähemmäs kaaosta ilman selkeää vallankeskittymää, ja valtiot olisivat kyvyttömiä ratkaisemaan akuutteja kriisejä, kuten nälänhätiä, pandemioita tai konflikteja.
Paikalliset konfliktit voisivat Stubbin mukaan helposti laajentua suuremmiksi sodiksi. Vakaa ja ennustettava tilanne olisi poikkeus ja rauhanvälitys olisi lähes mahdotonta.
Hän sanoo, että näin ei kuitenkaan tarvitse käydä.
Kolmannessa skenaariossa uusi voimatasapaino globaalin lännen, idän ja etelän välillä synnyttäisi uudelleen tasapainottuneen maailmanjärjestyksen, jossa valtiot kykenisivät ratkaisemaan kiireellisimpiä globaaleja haasteita tasavertaiseen yhteistyöhön ja vuoropuheluun nojaten.
– Tämä tasapaino hillitsisi kilpailua ja ohjaisi maailmaa kohti laajempaa yhteistyötä ilmasto-, turvallisuus- ja teknologiapolitiikassa — kriittisissä kysymyksissä, joita mikään maa ei voi ratkaista yksin.
Kansainvälisiä instituutioita on kuitenkin Stubbin mukaan uudistettava, jotta näin tapahtuisi.