Valiokunnan tilanne on hankala, koska sen käsiteltävänä on suuri määrä kiireellisiä budjettilakeja.


Arkistokuvassa valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd) ja varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok). Markku Huusko
Hallituspuolueiden edustajat kävelivät keskiviikkoaamuna ulos sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokouksesta.
Valiokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok) kommentoi asiaa Iltalehdelle sanomalla, että hallituspuolueet pitivät lyhyen neuvottelutauon.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä STT, jonka mukaan hallituspuolueiden edustajat kävelivät ulos kokouksesta pian sen alettua. Kokous alkoi keskiviikkona kello 9.30.
Valiokunta käsittelee keskiviikkona muun muassa apteekkitalouden uudistusta, toimeentulotuen uudistusta, sairausvakuutuslain muuttamista sekä lakia, jossa vanhuspalveluihin tuotaisiin lisää teknologisia ratkaisuja.
Iltalehti on jo aiemmin kertonut, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan työtaakka on jopa pahempi kuin viime syksynä, jolloin sen työilmapiiri kriisiytyi pahasti. Budjettilakien takia ruuhkautuneen valiokunnan tilannetta on kuvailtu tulenaraksi ja pitkäksi venyneet kokoukset ovat turhauttaneet sen jäseniä.
Valiokunnan tilanne on hankala myös siksi, että sen käsiteltävänä olevasta apteekkitalouden uudistuksesta on tullut kritiikkiä perustuslakivaliokunnalta. Sen mukaan apteekkien maksaman veron perusteen muuttaminen voi johtaa siihen, että joissain tapauksissa veron määrä voi nousta suuremmaksi kuin apteekkien ansaitsema tulo.
Perustuslakivaliokunta edellyttää sote-valiokuntaa muuttamaan apteekkilakia siten, että se mahdollistaa kannattavan liiketoiminnan harjoittamiseen myös niille apteekeille, joiden toiminnan esitetyt muutokset muuttaisivat kannattamattomaksi.