Suomen urheilun eettisen keskuksen Suekin tutkinta salibandyn vedonlyöntirikkomuksista vuosilta 2021–2025 valmistui lokakuun alussa.
Tutkinta kohdistui 114:ään Salibandyliiton sääntöjen alaiseen pelaajaan ja toimihenkilöön, jotka ovat lyöneet yli tuhat kertaa vetoa F-liigasta tai 1. divisioonasta. Suurimmillaan yhden henkilön vetojen määrä oli kohonnut yli 8 600 euroon, joka oli koostunut 184 erillisestä vedosta.
Tutkinta kohdistui epäiltyihin sisäpiiritiedon väärinkäytön tapauksiin kahdessa ottelussa. Lisäksi tutkittavana oli merkittävä määrä vedonlyöntikiellon rikkomuksia, joissa F-liigan pelaajia, toimihenkilöitä tai muuten läheisessä yhteydessä joukkueeseen olevia epäiltiin F-liigan otteluiden vedonlyönnistä.
– Vetoa lyöneiden henkilöiden ja lyötyjen vetojen suuri määrä kertovat, että sääntöjen vastainen toiminta on ollut laajaa ja pitkäkestoista, Suekin tutkintapäällikkö Jouko Ikonen sanoi.

Avaa kuvien katselu
– On selvää, että tapahtunut on erittäin tuomittavaa. Olemme hyvin pettyneitä, että niin monella laji-ihmisellä harkintakyky on pettänyt pahasti, F-liigan toimitusjohtaja Kimmo Nurminen kommentoi tulloin. Kuva: Markku Pelkonen / Yle
Suekin tutkinnan mukaan vedonlyöntiä koskevia sääntöjä oli rikottu laajasti, mutta kilpailumanipulaatiota ei todettu. Tämän takia Suek ei ollut yhteydessä poliisiin.
Suek ei päätä rangaistuksista, vaan Suekilta asia siirtyi Salibandyliiton kilpailu- ja kurinpitoryhmän tarkasteluun.
Rangaistukset
Kurinpitopäätökset teki Salibandyliiton kilpailu- ja kurinpitoryhmä (KKR), jonka muodostavat urheiluoikeuden asiantuntija Olli Rauste (puheenjohtaja), Veli Halonen sekä Mika Hilska (sihteeri).
KKR toteaa, että kolmen henkilön osalta sillä ei ole toimivaltaa tutkia asiaa, seitsemän osalta epäilty rikkomus jätettiin tutkimatta vanhentuneena ja 20:n osalta rangaistusta ei määrätty, koska he eivät kuuluneet kilpailusääntöjen vedonlyöntikiellon piiriin.
Kilpailukieltoon on nyt määrätty 80 henkilöä. Kilpailukiellot toimenpannaan heti eli 3.12.2025.
Kurinpitorangaistuksen saaneista henkilöistä 73 on määrätty kilpailukieltoon 28.1.2026 asti, viisi henkilöä 28.2.2026 asti, yksi henkilö 31.3.2026 asti ja yksi 30.6.2026 asti.
Viiden henkilön osalta tutkinta on kesken. KKR on pyytänyt Suekilta lisätutkinnan miesten MM-kisojen ottelusta Suomi–Norja (13.12.2024). Tämän osalta tutkinta ei valmistu tämän vuoden aikana.
Asiakokonaisuus koskee F-liigan ja 1. divisioonan miesten sarjoja. Mukana on myös tällä hetkellä alemmissa sarjoissa sekä ulkomailla pelaavia.
Salibandyliiton sääntöjen mukaan kilpailukiellot ovat voimassa kaikissa liiton sarjoissa, kunnes rangaistus on suoritettu. Tämä koskee pelaajia, toimihenkilöitä ja muita seurojen edustajia. Harjoituksiin he saavat osallistua.

Avaa kuvien katselu
Kokenut urheiluoikeuden asiantuntija Olli Rauste veti Salibandyliiton kilpailu- ja kurinpitoryhmää asian tutkinnassa. Kuva: Tanja Heino / YleEi nimiä julkisuuteen
KKR esitti Olli Rausteen johdolla, että rangaistuksen saaneiden henkilöiden nimiä ei julkaista muun muassa EU:n tietosuoja-asetukseen ja suhteellisuusperiaatteeseen vedoten. Lopulta Salibandyliitto määrittää rangaistuksen saaneiden henkilöiden nimien julkisuuden.
Salibandyliitto teki selvityksen nimien julkisuuteen vaikuttaviin asioihin. Urheiluoikeuden ja tietosuojalainsäädännön asiantuntijoiden lisäksi liitto konsultoi opetus- ja kulttuuriministeriötä, Olympiakomiteaa, Suekia, Veikkausta ja KKR:ää.
Salibandyliitto näkee, että lainmukaisuuden näkökulmasta nimien julkaisematta jättämisen argumentit ovat vahvat ja perustuvat selkeästi EU:n tietosuojatulkintaan.
Salibandyliiton hallitus päätti, ettei nimiä julkaista, vaikka se näkee, että eettis-moraalisessa arvioinnissa löytyy vakuuttavia argumentteja sekä nimien julkaisemisen puolesta että vastaan.
Kurinpitorangaistusten kohteet saavat kurinpitopäätökset perusteluineen. Seurat saavat tiedon siitä, ketkä pelaajista ja toimihenkilöistä ovat kilpailukiellossa.

Avaa kuvien katselu
Suomen huippusalibandy koki kolauksen. Kuva: Jaakko Stenroos / All Over PressSalibandyliiton näkemys
Salibandyliitto kertoo tehneensä tutkinnan ajan aktiivista selvitystyötä sidosryhmien, kuten Suekin ja Veikkauksen, kanssa. Se kertoo tekevänsä edelleen toimenpiteitä, että lajiyhteisö ymmärtää asian vakavuuden.
– Salibandyliitto tuomitsee ankarasti tapahtuneet rikkomukset, jotka ovat johtaneet lajihistorian laajimpiin rangaistuksiin, toteaa F-liigan toimitusjohtaja Kimmo Nurminen.
Nurmisen mukaan nimiä ei julkaista, koska asiantuntijoiden lausuntojen mukaan se johtaisi vakavaan tietosuojarikkomukseen sekä mahdollisesti vuosia kestävään oikeudenkäyntiprosessiin, jollaiseen Salibandyliitolla ei ole varaa eikä mahdollisuutta.
– Inhimillisestä näkökulmasta ajateltuna, pelaajille ja toimihenkilöille nyt annettujen – lajihistorian laajimpien – rangaistusten katsotaan olevan riittävä tuomio. Nimien julkaisemisesta aiheutuva julkinen häpeä olisi suhteeton lisärangaistus. Se ei olisi missään mielessä vastuullista.
Salibandyliitto tähdentää, että jokainen kurinpitopäätös ja sen julkisuus arvioidaan tapauskohtaisesti noudattaen voimassa olevia lakeja ja ohjeita.
Salibandyliiton mukaan vedonlyöntitutkinta on tuonut lajille merkittävää haittaa, vaikka Salibandyliitto arvostettiin tuoreeltaan Luottamus ja Maine -tutkimuksessa maineeltaan parhaaksi urheilujärjestöksi.
– Hyvä maine on hyvä selkänoja kriiseissä. Olemme tässäkin tapauksessa toimineet niin avoimesti kuin olemme voineet ja tehneet aktiivista yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Nyt pidämme huolen, ettei mitään vastaavaa tapahdu jatkossa, Nurminen päättää.
Salibandyliitolla ei ole tietoa, että asia olisi etenemässä poliisille. Myös Veikkaus tiedotti, ettei aio tehdä tutkintapyyntöä poliisille, sillä Veikkauksen näkökulmasta oli tärkeää, että mahdollisesta ottelumanipulaatiosta eli sopupelistä ei löytynyt viitteitä.
Salibandyliitto kertoi myös jatkotoimenpiteistään. Esimerkiksi kaikkien F-liigan pelaajien ja toimihenkilöiden täytyy suorittaa Suekin aiheeseen liittyvät koulutukset, jotta saavat oikeuden toimia sarjassa. Samat sopimukset ulotetaan myös toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.
Lisäksi liitto kertoo muun muassa tiivistävänsä yhteistyötä Suekin ja Veikkauksen kanssa sekä toteuttavansa lajiyhteisölle kampanjan, jolla laajennetaan tietoisuutta eettisistä rikkomuksista.