Thaimaassa voi nyt hakea iltapäiväoluensa myös kaupan hyllyltä.

Avaa kuvien katselu
Thaimaa poistaa alkoholin myynnin rajoituksia. Kuvassa cocktaileja hotellin baarin pöydässä Pattayalla. Kuva: AOP
Thaimaa poisti keskiviikkona 53 vuotta voimassa olleen iltapäivän alkoholijuomien vähittäismyyntikiellon. Kello 14–17 voimassa ollut myyntikielto poistetaan kokeiluluonteisesti 180 päivän ajaksi. Tämän jälkeen vaikutuksia arvioidaan, kertoo uutistoimisto AP.
Kuluttajat voivat nyt ostaa alkoholijuomia aamuyhdestätoista keskiyöhön myös esimerkiksi kaupoista. Luvanvaraiset baarit, yökerhot ja hotellit ovat tähänkin asti voineet myydä alkoholia myös iltapäivän tunteina sekä yöaikaan.
Päätöksen odotetaan edistävän vuoden lopun lomaturismia sekä tuovan lisää asiakkaita esimerkiksi kahviloihin ja lähikauppoihin.
Iltapäivän oluen, väkevien ja viinin myyntikielto säädettiin vuonna 1972, jolloin Thaimaa oli sotilashallinnon alaisena.
Lain alkuperäiset perusteet rajoitukselle ovat nykyään hämärän peitossa. Thaimaa on pääosin buddhalainen maa, ja uskonto suhtautuu pidättyväisesti päihteiden käyttöön, vaikka alkoholin juonti on yleistä.