Kaikkiaan R-kioskeja menee Suomessa kiinni yli 50.
Aamulehti
Tampereella suljetaan useita R-kioskeja. Viisi kioskia suljetaan Tampereella ja lisäksi Pirkanmaalta suljetaan yksi kioski Pirkkalassa ja yksi Akaan Viialassa.
Kaikkiaan R-kioskeja lopetetaan Suomessa yli 50.
Suljettavien kioskien listaa ei ole aiemmin annettu julki, mutta keskiviikkona iltapäivällä R-kioski on julkaissut listan. Tätä perustellaan sillä, että tilanteesta on kaikilla sama, selkeä kuva. Tiedotteessa todetaan, että R-kioskille on ollut ensisijaisen tärkeää, että sulkemispäätöksen piirissä olevien kioskien henkilöstö ja kauppias ovat saaneet tiedon ensin suoraan R-kioskilta.
”Pahoittelemme kioskien sulkemisia ja sitä, miten ne vaikuttavat moniin työntekijöihimme ja kauppiaisiimme”, toimitusjohtaja Niklas Lilius sanoo tiedotteessa.
”Nyt kun olemme voineet kertoa asiasta kioskiemme henkilöstölle, ja heillä on ollut mahdollisuus käydä tilanne läpi omassa rauhassaan, julkaisemme myös tämän listauksen suljettavista kioskeista. Sen tarkoitus on tuoda tilanteeseen selkeyttä ja antaa henkilöstöllemme mahdollisuus keskittyä työhönsä ilman ympärillä leijuvaa epävarmuutta tai arvailuja.”
Liliuksen mukaan tavoitteena on vahvistaa R-kioskin toimintaa kokonaisuutena niin, että verkoston muihin kioskeihin voidaan investoida ja niitä kehittää sekä varmistaa, että R-kioski säilyy elinvoimaisena myös tulevaisuudessa.
R-kioskin mukaan pyrkimyksenä on, että kioskeja sijaitsee siellä, missä asiakkaat liikkuvat ja missä kioskien palveluille on kysyntää.
Mitä?
Nämä kioskit suljetaan Pirkanmaalla:
Akaa Viiala Keskuskatu 48, viimeinen aukiolopäivä 25.1.2026
Pirkkala Suupantie 2, viimeinen aukiolopäivä 30.12.2025
Tampere Keskusta Hämeenkatu 1, viimeinen aukiolopäivä 14.1.2026
Tampere Keskusta Puutarhakatu 10, viimeinen aukiolopäivä 18.12.2025
Tampere Koivistonkylä Koivistontie 10, viimeinen aukiolopäivä 28.12.2025
Tampere Tammela Tammelan Puistokatu 35, viimeinen aukiolopäivä 7.12.2025
Tampere Tesoma Tesoman valtatie 37, viimeinen aukiolopäivä 14.12.2025