Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin puolustusministeri Pete Hegsethiä koskeva arviointi ollaan mediatietojen mukaan julkaisemassa torstaina. ZumaWire / MVPHOTOS

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallintoa keväällä kuohuttanut Signal-kohu saattaa pian viimein saada toisen uhrinsa, ja pölkyllä on kohun keskiössä alusta asti olleen puolustusministeri Pete Hegsethin pää.

Taustalla on Yhdysvalloissa Watergate-skandaalin mukaan Signalgateksi ristitty tapahtumasarja, jossa Hegseth on keskiössä. Hän oli mukana Signal-viestisovelluksen ryhmässä, jossa keskusteltiin aroista ulko- ja turvallisuuspoliittisista aiheista.

Puolustusministeriön valvontaviraston vt. ylivalvoja Steven Sebbins otti tapahtumat arvioitaviksi huhtikuussa. Nyt arvio on mediatietojen mukaan valmis ja sen tulokset julkistetaan verkkolehti Axiosin tietojen mukaan sensuroimattomana torstaina.

Ryhmässä jaettiin muun muassa tarkkoja tietoja Jemenin huthikapinallisia vastaan kohdistettavista iskuista. Ryhmässä oli käsittämättömän virheen johdosta myös yhdysvaltalaislehti The Atlanticin päätoimittaja Jeffrey Goldberg.

Kuvakaappaus The Atlantic-lehden jakamista viesteistä. Kuvakaappaus/The Atlantic

Goldbergin ryhmään oli lisännyt Trumpin entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Mike Waltz, joka siirrettiin kohun jälkeen Yhdysvaltain YK-suurlähettilääksi. Häntä voidaankin pitää kohun ensimmäisenä uhrina.

Vaikka Waltz olikin lisännyt Goldbergin ryhmään, Hegseth oli se, joka jakoi tarkkoja tietoja iskusta sovelluksessa, jota Pentagon ei itsekään ollut hyväksynyt käytettäväksi arkaluontoisista tiedoista keskustelemiseen.

Myöhemmin kävi ilmi, että Hegseth oli jakanut tietoja samasta iskusta myös toisessa Signal-ryhmässä, jossa olivat jäsenenä hänen vaimonsa, veljensä ja henkilökohtainen asianajajansa.

Kohun jälkihöyryissä kävi myös ilmi, että Hegsethin salasanoja – mukaan lukien Signal-tilin salasana – löytyi internetistä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on katsellut puolustusministerinsä kohuja järkähtämättä. AOP

Sebbinsin arvio ei voisi tulla Hegsethille huonompaan aikaan julki. Viimeisimmässä kohussa puolustusministeriä syytetään niinkin kevyistä asioista kuin sotarikoksista ja suoranaisesta murhasta.

Taustalla on yhdysvaltalaismedia The Washington Postin skuuppi, jonka mukaan Hegseth käski syyskuun alussa tappaa kaksi Yhdysvaltain iskun seurauksesta veden varaan joutunutta väitettyä huumeiden salakuljettajaa Karibianmerellä.

Trump ja Hegseth ovat molemmat kiistäneet tienneensä toisesta iskusta, joka kohdistui veden varaan joutuneisiin ihmisiin.

Tästä huolimatta Hegseth koki tarpeelliseksi jakaa omassa sosiaalisessa mediassaan kuvan, jossa lasten animaatiosarjasta tunnettu Franklin-kilpikonna ampuu huumeiden salakuljettajia singolla helikopterista.

Puolustusministerin kirjoituksen perusteella kyseinen kuva olisi hyvä lisäys joulun lahjatoivelistalle.

Sebbins on itse painottanut, että hänen työstämänsä ja ilmeisesti nyt valmistunut arviointinsa ei ole suora tutkinta.

– Tämän arvioinnin tavoitteena on selvittää, missä määrin puolustusministeri ja muut puolustusministeriön henkilöstön jäsenet ovat noudattaneet puolustusministeriön käytäntöjä ja menettelyjä kaupallisen viestisovelluksen käytössä virallisissa asioissa, Sebbins kirjoitti Hegsethille.

Valkoinen talo on aiemmin kiistänyt jyrkästi Hegsethin jakaneen mitään arkaluontoisia tietoja Signal-ryhmissä.

Hegseth on itse kiistänyt jyrkästi jakaneensa arkaluontoisia tietoja Signal-viestisovelluksessa. EPA / AOP

Väite on vähintäänkin kummallinen, koska The Atlanticin julkistamista viesteistä käy selvästi ilmi iskujen aikataulun minuutilleen sekä tietoja myös tulevista iskuista.

– 1415: Iskudroonit kohteessa (TÄLLÖIN ENSIMMÄISET POMMIT VARMASTI TIPPUVAT, aikaisemmat ”automaattisesti suoritettavat” tavoitteet odottavat), Hegseth kirjoitti yhdessä viestissä.

Huomionarvoista arvioinnissa on myös se, että sen on työstänyt jo kymmenen vuotta puolustusministeriön valvontavirastossa työskennellyt Sebbins.

Vaikka hänet nostettiinkin viraston virkaa tekeväksi ylivalvojaksi sen jälkeen, kun Trump oli antanut edelliselle ylivalvojalle Robert Storchille kenkää, ei Sebbinsin nimitystä voi kutsua suoraan poliittiseksi.

Tästä kielii myös se, että Hegsethin oma tiedottaja Sean Parnell on kutsunut arviointia ”poliittiseksi noitavainoksi” ja ”huijaukseksi”.

Hegseth on Trumpin hallinnon ministereistä se, jonka nimi nousee esille jatkuvasti erilaisten kohujen ja töppäysten seurauksena. Nyt esillä olleet tapaukset ovat niistä vain viimeisimmät.

Esimerkiksi lokakuussa Hegsethin päätös Pentagonia koskevan uutisoinnin rajoittamisesta koettiin niin törkeäksi, että jopa hänen entinen työnantajansa ja republikaanipuoluetta uutisoinnissaan tukeva Fox Newskin asettui sitä vastaan.

Hegseth on myös onnistunut ulostuloillaan suututtamaan Yhdysvaltain asevoimien ylintä johtoa kutsumalla heitä ”lihaviksi” ja jakanut naisten äänioikeutta vastustavan videon omalla sosiaalisen median tilillään.

Hegseth on Trumpin hallinnosta selvästi pahimmin kohuissa ryvettynyt ministeri. EPA / AOP

Ministerin sekoilu on riittänyt myös joillekin hänen työntekijöilleen. Pentagonin ovi onkin käynyt tiuhaan tahtiin tänä vuonna.

Nykyistä Yhdysvaltain puolustusministeriä kuvaakin ehkä parhaiten se, että ensimmäiset kohut nousivat esille jo hänen nimityksensä aikaan.

Tuolloin etenkin Yhdysvaltain kongressin demokraatit hiillostivat Hegsethiä hänen ongelmistaan alkoholin kanssa ja seksuaaliseen väkivaltaan sekä taloudellisiin väärinkäytöksiin liittyvistä syytöksistä.

Hegsethin nimitykseen vaadittiin lopulta varapresidentti J. D. Vancen ratkaiseva ääni senaatissa, kun kolme republikaanipuolueen omaakin senaattoria kieltäytyi hyväksymästä Hegsethiä puolustusministeriksi.

Vaikka Trump onkin seissyt järkkymättömästi ”sotaministerinsä” – kuten presidentti Hegsethiä tämän esityksestä kutsuu – takana, on selvää, että jossain vaiheessa liika on liikaa.

Mahdollisesti pian nähdäänkin, katkeaako Hegsethin alle vuoden kestänyt kananlento viimein. Jos näin tapahtuu, niin oli jo aikakin.