VR tiedottaa lisäävänsä uusia junavuoroja Kuopion ja Helsingin välille kysytyimmille ajankohdille. Rautatieyhtiö lisää 14. joulukuuta alkaen kahdeksan uutta lähtöä perjantain ja sunnuntain välillä.
Uudet lähdöt Helsingin suuntaan ovat perjantaisin ja sunnuntaisin kello 9.30 Kuopiosta Kouvolan ja Mikkelin kautta, perjantaista sunnuntaihin kello 13 Kouvolan kautta ja sunnuntaisin kello 10.06 Jyväskylän ja Tampereen kautta.
Helsingistä Kuopioon pääsee jatkossa vanhojen vuorojen lisäksi lauantaisin kello 12 Tampereen ja Jyväskylän kautta sekä kello 15.24 Kouvolan kautta.
Joulukuussa liikenteensä aloittavien junavuorojen lisäksi aikataulutarjontaa tullaan täydentämään vielä 2. helmikuuta alkaen perjantaisin ja sunnuntaisin Helsingistä Kuopioon klo 15.24 Kouvolan kautta kulkevalla vuorolla.
Kuopion lisäksi uusia vuoroja lisätään erityisesti itäradalle Joensuun reitille sekä Pendolino Plus -junien myötä Ouluun.
VR:n mukaan junaliikenteen suosion matkustusmuotona on kasvanut viime vuoteen verrattuna entisestään.