Mielenosoitus järjestettiin myös Tampereella.
Opiskelijat järjestivät usealla yliopistolla keskiviikkona ulosmarssin Israel-yhteistyön päättämiseksi.
Students for Palestine (Opiskelijat Palestiinan puolesta) -liike vaatii, että suomalaiset yliopistot katkaisevat kaiken yhteistyön israelilaisten yliopistojen kanssa, etenkin käynnissä olevat EU-rahoitteiset tutkimushankkeet.
Ennakkoon Helsingin yliopistolla odotettiin yli tuhannen opiskelijan osallistuvan ulosmarssiin. Mielenosoitus järjestettiin samaan aikaan myös Aalto-yliopistossa ja Taideyliopistossa sekä Turun, Tampereen, Jyväskylän, Itä-Suomen, Lapin ja Oulun yliopistoissa.
Opiskelijaliikkeen mukaan israelilaiset yliopistot ovat osasyyllisiä Israelin harjoittamaan apartheidiin, miehitykseen ja kansanmurhaan. Liikkeen mukaan suomalaisyliopistojen on tehtävä osansa ja katkaistava siteensä Israelin yliopistoihin, kunnes Israel alkaa noudattaa kansainvälistä oikeutta.