Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) muistuttaa, että Ukrainan rauhansopimuksen kohdista, jotka liittyvät Natoon, päättää ainoastaan Nato itse. Naton ulkoministerit keskustelivat tänään keskiviikkona Ukrainan tilanteesta.

Ulkoministeri Elina Valtosen mukaan ulkoministerit toivottivat tervetulleiksi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin pyrkimykset kohti rauhaa.

Venäjä on suurin ja pitkäaikaisin uhka transatlanttiselle turvallisuudelle, Valtonen toteaa.

– Olimme yksimielisiä siitä, että Venäjän uhka tulee säilymään riippumatta siitä, millainen mahdollinen rauhansopimus Ukrainaan saadaan, Valtonen kommentoi kokouksen antia medialle järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Venäjän hyökkäyssota on käynnistänyt Valtosen mukaan Natossa muutoksen ja palauttanut sen ydintehtävänsä pariin eli pelotteen luomiseen ja puolustuksen vahvistamiseen.

Ulkoministerit keskustelivat myös siitä, millainen vaikutus mahdollisella rauhalla ja turvallisuusjärjestelyillä on liittokunnan asemaan.

Yhdysvallat ja Venäjä ovat keskustelleet mahdollisuudesta rauhaan. Yksityiskohdista ei ole juuri kerrottu julkisuuteen, mutta Kremlin mukaan Ukrainan mahdollisuus hakea Naton jäseneksi on ollut neuvotteluissa yksi hyvin keskeinen kysymys. Yhdysvaltain rauhansuunnitelmassa Ukraina ei liittyisi Natoon.

Valtonen painotti, että rauhansopimuksen Natoa koskevista elementeistä päättää vain ja ainoastaan Nato, eikä niitä voi sanella ulkopuolelta.

– Pelkästään Venäjän paperiin piirustama puumerkki ei rauhaa itsessään takaa, vaan Ukraina tarvitsee tietysti vahvat omat puolustuskyvyt ja tukea meiltä tästä eteenpäin.

Valtonen kertoo saaneensa ukrainalaisilta kollegoiltaan tietoa Moskovassa käydyistä keskusteluista.

– Läpimurtoa ei ole syntynyt. Seuraava askelmerkki on, että yhdysvaltalaiset vuorostaan käyvät ukrainalaisten kanssa tämän antia läpi. Itse en pidättäisi hengitystäni, että tämä välttämättä johtaa tässäkään kaarteessa pysyvään rauhansopimukseen, Valtoinen sanoi.

– Kollegani muistutti omassa puheenvuorossaan, että meillä Euroopassa on kokemusta siitä, että epäoikeudenmukainen rauha ei sitten tosiasiassa olekaan kovin pysyvä.

Valtosen mukaan tärkeää olisi nyt saada aikaan pitävä tulitauko, jotta aidot neuvottelut voitaisiin käydä rauhassa.

– Laajempaan tulitauko- ja rauhansopimukseen liittyy niin paljon elementtejä, että niitä pitäisi rauhassa käydä läpi.

Valtonen: Kestävä rauha on myös Yhdysvaltain intressi

Ylen Nato-erikoistoimittaja Maria Stenroos kysyi Valtoselta, voidaanko luottaa siihen, että Yhdysvallat edistää sellaista rauhaa kuin Eurooppa toivoo.

Valtonen sanoo olevansa yhtä mieltä Naton pääsihteeri Mark Rutten kanssa siitä, että Yhdysvaltoja tarvitaan Venäjän painostamiseksi rauhaan.

– Meillä ei ole epäilyksiä siitä, etteikö Putin olisi valmis Trumpia tapaamaan ja näyttämään kotimaassa, että tässä ollaan tapaamassa suurta maailman johtajaa ja ollaan hänen kanssaan samalla katsekorkeudella. Olemme nähneet, että näillä neuvottelukierroksilla Venäjä on tosiasiassa vain ostanut itselleen aikaa.

– Yhdysvaltain intressissä on pitkäaikainen ja kestävä rauha. Minkäänlaisessa rauhansopimuksessa ei voida Euroopan maiden ohi sopia sellaisesta, missä emme halua olla mukana.

Valtosen mukaan tämänpäiväisessä kokouksessa Naton Ukrainaa tukevaan Pearl-hankkeeseen tuli mukaan uusia maita.

Mukana on nyt ainakin 24 maata, Valtonen toteaa. Yhteensä jäsenmaita Natossa on 32.

Valtonen kiittelee EU-komission tänään tekemää päätöstä Venäjän jäädytettyjen varojen käytöstä.

Valtosen mukaan komission esitys käsitellään pikaisella aikataululla.

– EU tai yksittäiset jäsenmaat eivät maksa mitään, vaan Venäjä joutuu itse maksamaan aiheuttamistaan tuhoista, Valtonen päättää.