Vuoden 2026 Melodifestivalenissa on mukana jopa kolme suomalaistaustaista kilpailijaa.


Timo Räisänen kilpailee Melodifestivalenissa. All Over Press
Ruotsin yleisradioyhtiö SVT on julkistanut vuoden 2026 Melodifestivalen-kilpailijat. Melodifestivalenin eli ”Mellojen” voittaja edustaa Ruotsia ensi kevään Euroviisuissa.
Yksi ensi vuoden kilpailijoista on göteborgilaissyntyinen muusikko Timo Räisänen. Räisänen kilpailee Malmön osakilpailussa 21. helmikuuta kappaleellaan Ingenting är apter oss, jota on hän ollut myös itse tekemässä.
Suomalaisesta nimestään huolimatta Räisänen on ruotsalainen, mutta suomalaisia juuria kyllä löytyy.
Timo Räisäsen isä on suomalainen. Suomen kieltä Räisänen ei ole kuitenkaan oppinut. AOP
Iltalehti kertoi Timo Räisäsen taustoista tarkemmin viime jouluna. Räisänen on kertonut Sveriges Radion Vår flerspråkiga vardag -ohjelmassa viisi vuotta sitten, että hänen isänsä on syntynyt Suomessa suomalaisille vanhemmille, mutta varttunut Brasiliassa. Räisäsen äiti on puolestaan syntynyt Intiassa ja kasvanut Libanonissa.
Vanhemmat tapasivat toisensa Ruotsissa, jossa Räisäsen äidin isä on syntynyt. Räisäsen kotona on puhuttu perheen kesken englantia.
– En osaa puhua suomea, mutta suomalaisuus on tärkeä osa identiteettiäni, Timo Räisänen kertoi haastattelussa viisi vuotta sitten.
Nykyään 46-vuotias Räisänen on antanut myös omalle pojalleen suomalaisen nimen. Poika on nimeltään Arvo Sakari Pertti Vesa Räisänen.
Idol-voittaja Cimberly Wanyonyi on myös laulanut suomeksi, vaikka ei kieltä varsinaisesti puhukaan. AOP
Räisänen ei ole ainoa suomalaistaustainen kilpailija ensi vuoden Melloissa. Niin ikään Malmön osakilpailuissa kisaa Cimberly-Malaika Wanyonyi, 20. Ruotsin Idolin vuonna 2023 voittaneen Wanyonyin äiti on suomalainen.
Wanyonyi on kertonut SVT:lle, ettei hän osaa puhua suomea, mutta on kuitenkin laulanut paljon suomen kielellä. Wanyonyi esiintyi suomeksi myös Idol-finaalissa. Wanyonyi mainitsee SVT:llä yhdeksi suomalaiseksi suosikkilaulukseen Lintu-kappaleen.
Cimberly-taiteilijanimellä esiintyvä Wanyonyi kisaa Melodifestivalenissa kappaleellaan Eternity.
Medina-duon Sami Rekikillä (vasemmalla) on suomalainen äiti. AOP
Kristianstadin osakilpailussa puolestaan kilpailee hip hop -duo Medina, jonka toisen osapuolen Sami Rekikin äiti on suomalainen. Tukholmassa syntyneellä Rekikillä on myös tunisialaisia juuria. Rekik kisaa Melloissa nyt jo neljättä kertaa.
SVT:n haastattelussa Rekik sanoo omistavansa Mello-esityksensä 99-vuotiaalle Heikki-isoisälleen. Sairastunut isoisä on sairaalassa ja Rekik toivoo, että isoisä ehtii nähdä duon esityksen Melodifestivalenissa.
– Hän haluaa todella nähdä meidät, Rekik sanoo SVT:lle.
Medina pyrkii Euroviisuihin kappaleellaan Viva l’Amor. Duon toinen osapuoli on myös tunisialaistaustainen Ali Jammali.
Kilpailuun lähetettiin tänä vuonna ennätykselliset 3888 hakemusta. Muita ensi vuoden Melodifestivalen-kilpailijoita ovat muun muassa tämän vuoden Melodifestivalenissa kolmanneksi sijoittunut Greczula, pop-yhtye A-Teens, rock-yhtye Smash into Pieces ja Ruotsia aiemminkin viisuissa edustanut Sanna Nielsen.
Viime vuonna Melodifestivalenin voitti suomalaisyhtye KAJ. AOP
Melodifestivalenissa nähtiin suomalaisverta myös viime vuonna. Pohjanmaalta tullut KAJ-yhtye voitti kilpailun ja sijoittui Euroviisuissa neljänneksi. KAJ’n muodostavat suomenruotsalaiset Axel Åhman, Jakob Norrgård ja Kevin Holmström.
Ruotsin seuraava euroviisuedustaja valitaan Melodifestivalenin finaalissa Tukholmassa 7. maaliskuuta.
Melodifestivalen-kilpailijat 2026
Linköpingin osakilpailu:
Indra – Beautiful Lie
Noll2 – Drunk Words
Junior Lerin – Copacabana Boy
Grezcula – Half of Me
A-Teens – Iconic
Jacqline – Woman
Göteborgin osakilpailu:
Klara Almström – Where the whole world is waiting
Arwin – Glitter
Robin Bengtsson – Honey Honey
Felicia – My System
Laila Adèle – Oxygen
Brandsta City Släckers – Rakt in i elden
Kristianstadin osakilpailu:
Saga Ludvigsson – Ain’t Today
Patrik Jean – Dusk Till Dawn
Emilia Pantić – Nothing
Crossed – King of Rock ’n’ Roll
Eva Jumatate – Selfish
Medina – Viva l’Amor
Malmön osakilpailu:
Meira Omar – Dooset Daram
Cimberly – Eternity
Erika Jonsson – Från landet
Felix Manu – Hatar att jag älskars dig
Smash into Pieces – Hollow
Timo Räisänen – Ingenting är apter oss
Sundsvallin osakilpailu:
Lilla Al-Fadji – Delulu
Vilhelm Buchaus – Hearts Don’t Lie
Juliett – Långt från alla andra
Alexa – Tongue Tied
Sanna Nielsen – Waster Your Love
Bladë – Who You Are