Lahden keskiviikkoillassa kohtasi kaksi viiden ottelun kuntopuntarin kärkipäästä löytyvää joukkuetta, kun pelivirettä löytänyt Pelicans ja tasaisemmin kauden aikana esiintynyt KooKoo luistelivat kaukaloon.
Maajoukkuetauon tienoilla peliään muuttanut Pelicans on päässyt tuloksiinn kiinni, sillä maajoukkuetauon jälkeen Pelicans on voittanut seitsemästä pelistä neljä. Lisäksi urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen on hankkinut turkoosinuttuihin muun muassa Oskars Batnan ja A. J. Vanderbeckin kaltaisia vahvistuksia.
KooKoo on vuorostaan voittanut viimeisestä kuudesta ottelusta viisi ottelua, joista kaksi jatkoajalla ja ainoa tappio tuli niin ikään varsinaisen peliajan jälkeen. Ennen keskiviikon ottelua hyökkäyvoimainen KooKoo oli tehnyt JYPin kanssa eniten maaleja, kun kouvolalaisten maalisarake näytti 90 täysosumaa. Näistä KooKoon maalipörssiä johtava Veeti Miettinen on viimeistellyt 13 kappaletta.
Tasaista peliä
Avauserä oli kokonaisuudessaan hyvin tasainen. Laadukkaita maalipaikkoja kertyi vain muutamia, eikä maaliverkko heilunut.
Enemmän hyökkäysalueaikaa saanut KooKoo laukoi hanakammin maalintekosektorin ulkopuolelta, kun taas itseluottamusta hyökkäyspelinsä suhteen kerryttänyt Pelicans pyrki murtautumaan voimakkaasti keskustaan haastamalla kiekollisena tai syöttämisen kautta.
Molemmat joukkueet pääsivät kertaalleen ylivoimalle, mutta kummallakin kerralla alivoimanelikot vetivät maalivahtien kera pidemmän korren.
Erän paras maalipaikka nähtiin avauserän puolivälissä, kun KooKoo pelasi hienon hyökkäysalueen hyökkäyspelin.
Puolustaja Jimi Suomi lähti painottomalta puolelta kierrolle keskialueen puolelle, tuli painolliselta puolelta alueelle sisään ja sai kiekon Radek Koblížekilta, joka suojasi pelivälinettä tyylikkäästi koko tapahtumaketjun ajan. Suomen liike aiheutti merkkausvirheen Pelicans-laitureille ja puolustaja pääsi murtautumaan ykkössektorin maalintekopaikkaan.
Rikkonainen toinen erä
Jos avauserä oli tasaista ja tarkkaa pelaamista, niin toisessa erässä hanat aukesivat, kun molemmat joukkueet tekivät kaksi maalia. KooKoon molemmat maalit syntyivät tasakentällisin suorien hyökkäysten päätteeksi. Ensimmäisen viimeisteli Suomi ja toisen ruotsalaispuolustaja Joseph Berger.
Pelicans teki vuorostaan molemmat maalinsa ylivoimilla, kun Kim Nieminen viimesteli ensimmäisen osuman KooKoo-nelikon keskeltä ja Joona Kumpula onnistui läpiajosta. Alkukauden pakkopelinsä kanssa tuskaillut Pelicans on nyt tehnyt kahteen otteluun neljä ylivoimaalia.
Erän aikana nähtiin yhteensä viisi rangaistusta. Pelicans kärsi yhden kaksiminuuttisen, kun taas KooKoo rikkoi kolmen pikkukakkosen ja yhden ulosajon arvoisesti.
Puolustaja Joona Riekkinen lensi suihkuun ajassa 31:06, kun puolustusaluen aloituksen jälkeen Riekkisen poikittainen maila osui Pelicans-hyökkääjä Onni Lindiä kasvoihin. Tuomaristo katsoi tilanteen videolta ja lähetti Riekkisen suihkun puolelle.
KooKoo johtoon
Runsaasti ottelussa jäähyillyt KooKoo pääsi päätöserän alkupuolella illan toiselle ylivoimalleen, mikä tuotti tulost. KooKoon 2–3-maali syntyi alueelleviennin jälkeen, kun Miska Siikonen alusti upealla syötöllä ja Miettinen päätti hyökkäyksen varmasti. Maali syntyi kolme sekuntia ylivoiman päättymisen jälkeen.
Maaliodottamat (Liigadata): 3,54–3,36
Pelicans pääsi hetkeä myöhemmin jälleen ylivoimalle, kun Vilmos Gallolle tuomittiin 2+2-minuutin rangaistus korkeasta mailasta. Kaksi ylivoimamaalia tuottanut pakkopeli ei kuitenkaan tällä kertaa toiminut, sillä Pelicans ei luonut neljän minuutin aikana yhtään laadukasta maalintekopaikkaa. KooKoolla oli erikoistilanteen laadukkaimmat maalipaikat.
Erä eteni tämän jälkeen jouhevasti, eikä kumpikaan joukkue saanut pelistä varsinaista otetta.
Aikalisän hyödyntänyt Pelicans haki viimeisillä hetkillä tasoitusosumaa ilman maalivahtia, mutta takaa-ajo katkesi minuutti ennen pelin päättymistä, kun 21-vuotias Valtteri Nurmi passitettiin rangaistusaitioon korkeasta mailasta. Nurmen maila osui Siikosta kasvoihin, joka poistui tilanteen jälkeen pukuhuoneen puolelle kasvojaan pidellen.
Lopullinen ratkaisu nähtiin 23 sekuntia ennen ottelun päättymistä, kun nokikkain Zachary Émondin kanssa päässyt Otto Paajanen laukoi vieraiden neljännen osuman ja varmisti KooKoolle täydet kolme pistettä.