Valkoisen talon joulukoristelu on paljastettu.


Joulukuusi saapui Valkoiseen taloon marraskuun 24. päivä hevoskyydillä. Michiganista tuotu puu sijoitettiin Yhdysvaltain presidentin virka-asunnon siniseen huoneeseen. EPA / AOP
Melania Trumpin toisen kauden ensimmäinen vuosi Yhdysvaltain ykkösnaisena lähestyy loppuaan. Perinteisesti presidentin puolison tehtäviin on kuulunut Valkoisen talon joulukoristelusta vastaaminen, ja näin asia on tänäkin vuonna.
Trumpien ensimmäisen valtakauden aikana joulukoristeet eivät aina saaneet yksimielisiä kehuja, sillä Valkoisessa talossa nähtiin myös vähemmän traditionaalisia, jopa provosoivia asetelmia. Esimerkiksi vuonna 2018 koristeluun kuului tulipunaisia, marjatertun näköisistä punaisista palleroista valmistettuja kartion muotoisia kuusia.
Nämä Valkoisen talon ”verikuuset” eivät saaneet innostunutta vastaanottoa yleisöltä vuonna 2018. Vuotta aiemmin samaa käytävää koristivat vitivalkoiset risukimput. EPA / AOP
Vuonna 2020 Trumpin entinen ystävä julkaisi äänittämänsä tallenteen, joka paljasti, ettei jouluhössötys ole ollut Yhdysvaltain ensimmäisen naisen mielipuuhaa.
– Teen ihan hulluna töitä jouluhommien parissa, mutta oikeasti, ketä kiinnostaa joulujutut ja koristeet? Mutta minun on pakko tehdä ne, eikö, Melania Trump sanoo kesällä 2018 äänitetyllä tallenteella.
Nyt uusi kausi ja joulusesonki on kuitenkin koittanut, ja Trump on jälleen joulupuuhien parissa, halusi tai ei. Tällä kertaa trollailua ei nähdä. Sen sijaan Valkoinen talo on koristeltu konservatiivisesti patrioottiseen teemaan ja väreihin sopivasti.
Valkoisen talon pääaulassa on kokonainen joulukuusikko. Tämän vuoden koristelun teemana on ”koti on siellä missä sydän on”. Kaikkiaan koristeluun sisältyy 75 kranssia ja 51 joulukuusta. EPA / AOP
Pääkuusi sijoitettiin siniseen huoneeseen. EPA / AOP
Koristelussa on myös leikkisyyttä. Tämä Donald Trumpin muotokuva on tehty legopalikoista. EPA / AOP
Koristeluun kuuluu myös vihreään huoneeseen havuasetelman keskelle sijoitettu dominopalikkarakennelma. EPA / AOP
Tämä Valkoisen talon pienoismalli on kokonaan syötävä, sillä se on piparkakkutalo. EPA / AOP
Näin pikkutarkkaa työtä Valkoisen talon piparkakkutalo on. EPA / AOP
Punaisen huoneen koristelun teemana ovat siniset perhoset, joita huoneessa on tuhansia. EPA / AOP
Ensi vuonna vietettävä itsenäisyysjulistuksen allekirjoittamisen 250-vuotisjuhla näkyy jo kuusenjalassa. EPA / AOP