Instituutti saa rahoituksensa kongressilta, mutta toimii itsenäisenä organisaationa.

Näkymä Yhdysvaltain rauhaninstituutin (United States Institute of Peace) sisäänkäynnistä, jonka yllä on teksti "Donald J. Trump."

Avaa kuvien katselu

Yhdysvaltain rauhaninstituutin sisäänkäynnin ylä puolelle on lisätty teksti Donald J. Trump. Kuva: Anna Moneymaker / Getty Images

Yhdysvalloissa maan hallinto on kiinnittänyt presidentti Donald Trumpin nimikyltin Yhdysvaltain rauhaninstituutin seinään, kertovat muun muassa The New York Times ja CNN.

Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoo asiasta viestipalvelu X:ssä. Ministeriön mukaan Rauhan instituutin nimi on nyt Donald J. Trump rauhan instituutti. Ministeriö sanoo uuden nimen kertovan nyt maan historian parhaasta ”diilintekijästä”.

Hallinto on ajanut alas konfliktien ratkaisemiseksi työskentelevän instituutin toimintaa, sillä hallinnon budjettiesityksessä on ehdotettu sen rahoituksen lopettamista. Instituutti saa rahoituksensa kongressilta, mutta toimii itsenäisenä organisaationa.

Presidentin nimi ilmestyi Washington DC:n pääkonttoriin ennen torstaina siellä järjestettävää rauhansopimuksen allekirjoitustilaisuutta Ruandan ja Kongon demokraattisen tasavallan (DRC) välillä.

Yhdysvaltain hallinto erotti suurimman osan instituutin hallituksesta maaliskuussa. Työntekijät irtisanottiin heinäkuussa. He olivat saaneet alkuperäiset irtisanomisilmoitukset jo maaliskuun lopulla.