Elatustukeen ja elatusapuun tulevat muutokset astuvat voimaan vuoden 2026 ensimmäisenä päivänä.

Kelan tukiin on tulossa ensi vuonna muutoksia. Kuvituskuva. KAISA VEHKALAHTI

Elatustuki ja elatusapu pienenevät ensi vuoden alussa, kertoo Kela.

Kelan mukaan kyseiset tuet ovat sidottuja elinkustannusindeksiin, jonka muutoksen vuoksi elatustuki ja elatusapu pienenevät 0,2 %.

Kela ei ilmoita uutta elatusavun määrää elatusvelvolliselle, vaan hänen täytyy itse huolehtia siitä, että hän maksaa jatkossa oikean suuruista elatusapua.

Jos elatusvelvollinen on jättänyt elatusavun maksamatta, jolloin Kela maksaa sen elatustukena, voi uuden elatusavun määrän tarkistaa OmaKelasta viimeistään tammikuun 2026 alussa.

Myös elatusapuvelan maksuvapautuksen tulorajat muuttuvat. Elatusvelvollinen voi saada jatkossa maksuvapautuksen, jos hänen tulonsa ovat enintään 1 336,00 euroa kuukaudessa. Tulorajaa korotetaan jokaisesta alaikäisestä lapsesta 334,01 euroa kuukaudessa. Lapset, joille on myönnetty Kelan elatustuki, eivät kuitenkaan korota tulorajaa.

Muutokset astuvat voimaan ensi vuoden ensimmäisestä päivästä alkaen.