Keski-Suomen käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen kahteen murhaan.

Vuonna 1992 syntynyt mies osallistui oikeudenkäyntiin etäyhteydellä. Janne Niiranen

33-vuotias matemaatikko murhasi vanhempansa tämän vuoden alussa Jyväskylässä, katsoi Keski-Suomen käräjäoikeus.

Oikeus antoi tuomionsa asiassa torstaina. Asiaa käsiteltiin käräjäoikeudessa kesäkuun puolivälissä, jolloin mies määrättiin mielentilatutkimukseen.

Tutkimuksen mukaan mies oli henkirikosten aikaan syyntakeeton. Käräjäoikeus arvioi, että mies ei todennäköisesti ymmärtänyt tekoaan eikä sen seurauksia.

Mies jätettiin tuomitsematta rangaistukseen ja määrättiin tahdosta riippumattomaan hoitoon, jossa hän parhaillaan on.

Verisenä tupakalle

Tällaisella veitsellä mies murhasi vanhempansa. Poliisin esitutkintamateriaali

Miehen vanhemmat huolestuivat pojastaan keskiviikkona 1. tammikuuta ja soittivat hätäkeskukseen. Miehestä tehtiin huoli-ilmoitus, joka ei kuitenkaan johtanut mihinkään.

Vanhemmat päättivät lähteä käymään poikansa luona Jyväskylän Kangaslammella.

He menivät pojan asuntoon omilla avaimillaan, kuten olivat tehneet aiemminkin. He olivat käyneet auttelemassa poikaansa muun muassa tämän saaman häädön ja heikon henkisen hyvinvoinnin takia.

Vanhempien viimeiseksi jäänyt vierailu oli pojalle yllätys, koska hän ei omasta mielestään tarvinnut apua.

Torstaina aamupäivällä mies kävi vanhempiensa kimppuun. Hän puukotti ensin isäänsä veitsellä niskaan ja kaulaan. Sitten hän puukotti äitiään korvanjuureen ja viilsi kaulaan pitkän haavan. Hän myös löi äitiään pöytägrillin levyllä päähän.

Äidin avunhuudot kuuluivat ulos asunnosta, mutta hätäkeskukseen ilmoitettiin vasta myöhemmin. Naapurit olivat nähneet verisen miehen menevän ulos tupakalle ennen puoltapäivää. Hätäkeskukseen soitettiin kuitenkin vasta kello 12.22.

Istui sängyllään

Veriteossa käytettiin myös p öytägrillin levyä. Poliisin esitutkintamateriaali

Paikalle mennyt poliisipartio mursi miehen asunnon oven kello 12.55.

Poliisit löysivät eteisestä vakavasti loukkaantuneen 75-vuotiaan miehen, joka kamppaili elämästään. Keittiön lattialla maannut 74-vuotias nainen oli jo kuollut. Kaikkialla oli paljon verta.

Epäilty istui sängyllään ja vaikutti poliisin mukaan välinpitämättömältä.

Miesuhri kiidätettiin elvytyksen jälkeen sairaalaan, mutta hänet julistettiin kuolleeksi kello 14.33.

Raaka ja julma

Mies ei halunnut tulla kuulluksi oikeudenkäynnissä kesäkuussa. Hän myönsi aiheuttaneensa vanhempiensa kuolemat, mutta kiisti murhasyytteet.

Oikeus katsoi, että kaulan alueelle tehty väkivalta oli erityisen raakaa. Uhrit eivät kuitenkaan kuolleet välittömästi kaulan vammoihin. Uhrien kärsimys pitkittyi, mikä oikeuden mielestä osoitti erityistä julmuutta. Oikeus piti tekoja myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Käräjäoikeus katsoi vuonna 1992 syntyneen miehen syylliseksi kahteen syyntakeettomana tehtyyn murhaan.

Oikeus määräsi miehen korvaamaan kahdelle veljelleen 15 000 euroa kummallekin aiheuttamastaan kärsimyksestä, sekä tuhansia euroja hautajais- ja oikeudenkäyntikuluista sekä ansionmenetyksistä.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Tuomittu on opiskellut matematiikkaa ja saanut apurahoja opintoihinsa. Hänen tohtoriopintonsa jäivät kuitenkin kesken.