Seiskan arkisto

Seppo Huhta oli tiistai-iltana eittämättä Ison Omenan parhaiten pukeutunut hahmo.

Tiistai-ilta Espoon Isossa Omenassa.

Kauppakeskuksessa on täysi jouluhässäkkä päällänsä, eikä Prisma todellakaan ole poikkeus.

Koska kassoja oli auki vain rajallinen määrä, olivat jonot toinen toistaan pidempiä.

Eräässä kassajonossa oli Seiskan lukija ja samoin eräs menneen ajan tv-kasvo.

Seppo on monelle nuorella varmasti täysin tuntematon kasvo, mutta 1990-luvulla oli toisin.

Seppo on monelle nuorella varmasti täysin tuntematon kasvo, mutta 1990-luvulla oli toisin.
Allerin arkisto

”Vanha herra esiintyi edukseen”

Itse  jonotti kärsivällisesti – silmiinpistävän tyylikkäänä.

– Sepon olemus vaatteineen herätti huomiota.

– Oli kyllä niin upeat vaatteet, että vanha herra esiintyi edukseen.

Huomiota herättivät myös ostokset: tomaatteja, maitoa, tarjouskahvia, mozzarellaa sekä yksi Marsalkka-olut.

Sepon asu oli vahvasti punainen ja tyylikäs.

Sepon asu oli vahvasti punainen ja tyylikäs.
Lukijan kuva

– Kun tuli maksun aika, kysyi kassa normaaliin tapaan, onko asiakkaalla S-bonuskorttia.

– Sitten kassatäti ja Seppo yrittivät ladata hänelle S-mobiilia, jota Seppo siis itse pyysi.

Bonukset jäivät lopulta

Jono kasvoi entisestään ja lopulta Seppo vaikutti lukijan mukaan turhautuvan epäonnistuneisiin kirjautumisyrityksiin.

– Lopulta Seppo lopettikin yrittämisen ja päätti suorittaa maksun ilman bonuksia.

Seppo ihmetteli pitkään S-tilin salaisuuksia.

Seppo ihmetteli pitkään S-tilin salaisuuksia.
Lukijan kuva

– Myös maksun kanssa vaikutti olevan haasteita, sillä Seppo pläräili pitkään taskujaan ja laski kolikoitaan.

Artikulaatio sai kehuja

Summa summarum: Seppo erottautui rahvaasta, osti terveelliset ostoksensa ja jatkoi matkaansa.

– Kyllä Seppoa kaipaisi edelleen tv-ruutuun.

– On hän sen verran tyylikäs ja hienosti artikuloiva ilmestys.

Lopulta S-mobiilin käyttäminen osoittautui ylivoimaiseksi ja bonukset jäivät tällä kertaa saamatta.

Lopulta S-mobiilin käyttäminen osoittautui ylivoimaiseksi ja bonukset jäivät tällä kertaa saamatta.
Lukijan kuva

Useita eri puolueita

Seppo on tehnyt pitkän päivätyön suomalaisessa mediassa.

Vuosina 1993–2003 hän työskenteli MTV:n uutisankkurina, ja sitä ennen toimittajana Ylellä jo 1970-luvulta lähtien.

Vaaleissa hän on ollut 2000-luvulla ehdolla sekä kokoomuksen että perussuomalaisten riveissä. 

Viime kevään kuntavaaleissa Sepon kauluksissa oli neliapila keskustan merkkinä, mutta mies ei tullut valituksi saamallaan 49 äänellä Espoon kunnanvaltuustoon.