Joukkuekaveri pääsi näkemään rennomman Lauri Markkasen.

Keyonte George ja Lauri Markkanen olivat toisilleen varsin tuntemattomat joukkuekaverit ennen kuin George matkusti Suomeen. AOP

Yhdysvaltalaisen sanomalehden The New York Timesin urheiluosasto The Athletic raportoi mielenkiintoisesta tarinasta suomalaisen koripallotähden Lauri Markkasen ja hänen joukkuekaverinsa Keyonte Georgen välillä.

Markkasen seurassa Utah Jazzissa vuonna 2023 aloittanut George matkusti kesällä 2024 Suomeen, koska halusi oppia tuntemaan Markkasen paremmin. George ajatteli, että hänen on syytä ottaa enemmän johtajuutta Jazzin joukkueessa ja että yksi keino siihen on oppia tuntemaan Markkanen ja löytää yhteinen sävel suomalaisen kanssa.

The Athleticin mukaan Markkanen näytti Georgelle vanhaa opinahjoaan, minkä lisäksi kaksikko meni kuntosalille. Erityisesti yksi hetki salilla jäi Georgen mieleen.

– George näki, kuinka Markkanen oli vuorovaikutuksessa perheenjäsentensä ja muiden läheisten ihmisten kanssa. Mutta yksi keskustelu pisti esiin, The Athletic kuvailee.

– Kaksikko käveli kuntosalille, ja Markkanen näki jonkun hänelle tutun ihmisen. Kaksikko alkoi jutella, ja keskustelu kehkeytyi vitsailuksi ja nauruksi. Markkanen näytti kuivaa huumoriaan, josta hän on tunnettu läheisten ihmistensä keskuudessa.

George ajatteli, että hänen edessään seisoi aivan eri ihminen kuin se Markkanen, jonka kanssa hän on pelannut NBA-parketilla.

Georgen ja Markkasen suhde ei ollut erityisen tiivis ennen yhdysvaltalaisen Suomen-matkaa. Yksi syy oli yksinkertaisesti se, että Markkanen on kuusi vuotta vanhempi. Kaksikko saattoi olla kentällä samaan aikaan, mutta juttelu pelien jälkeen oli vähäistä.

Nyt Markkanen ja George tuntevat toisensa paremmin. Markkanen antaakin yhdysvaltalaiselle kiitosta siitä, että tämä matkusti Suomeen.

– Olen aina halunnut matkustella ja halusin näyttää Laurille, että hei, tulen luoksesi. Että haluan nähdä sinut omalla mukavuusalueellasi. Halusin rakentaa suhdetta. Halusin näyttää, että todella välitän hänestä, George sanoi.