Entisen kansanedustajan Jukka Mäkysen lisäksi syytettynä on hänen eduskunta-avustajana toiminut Mikko Talso.
Syyttäjä vaatii entiselle perussuomalaisten kansanedustajalle Jukka Mäkyselle rangaistusta kunnianloukkauksesta. Syytteen mukaan kunnianloukkaus on kohdistunut Mäkysen entiseen eduskunta-avustajaan.
Mäkynen toimi kansanedustajana yhden kauden vuosina 2019–2023. Nykyisin hän toimii kaupunginvaltuutettuna Vaasassa.
Mäkysen ohella syytettynä samasta rikoksesta on hänen myöhempi eduskunta-avustajansa Mikko Talso, jonka epäillään herjanneen edeltäjäänsä yhdessä Mäkysen kanssa.
Talso toimi sittemmin sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps.) avustajana mutta erosi tehtävästä aiemmin tänä vuonna.
Syyte koskee sosiaalisen median julkaisuja.
Syyttäjän mukaan Mäkynen ja Talso ovat julkaisseet aiemmasta avustajasta valheellisia tietoja ja vihjauksia entisen avustajan ammattitaidosta ja kyvystä suoriutua työtehtävistä sekä syistä työsuhteen päättymiseen.
Syytteen mukaan asianomistajaa eli epäillyn rikoksen uhria kutsuttiin muun muassa laiskaksi, valehtelijaksi, kiusaajaksi ja solvaajaksi. Lisäksi hänen väitettiin nukkuvan puolille päiville, ahdistuvan työn määrästä, olevan tavoittamattomissa sekä omaavan huonon työmoraalin.
Tapauksen oikeudenkäynti alkoi torstaina Pohjanmaan käräjäoikeudessa.
Molemmat syytetyt kiistävät syyllistyneensä rikoksiin. Syyttäjä vaatii heille rangaistukseksi vähintään 50 päiväsakkoa.
Epäillyn kunnianloukkauksen uhri vaatii oikeudessa syytetyiltä 5 000 euroa vahingonkorvauksena.
”Julkisilla väitteillä on loukattu [asianomistajan] ammattitaitoa ja luotu virheellinen kuva hänen työmoraalistaan ja kyvystään toimia kansanedustajan avustajana”, asianomistaja toteaa käräjäoikeudelle toimittamassaan vaatimuksessa.
Hänen mukaansa herjaavat väitteet ovat levinneet laajasti muun muassa Facebookissa, X:ssä, Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla ja paikallislehden sosiaalisen median kanavissa.
Asianomistajan mukaan Mäkystä epäiltiin aiemminkin häneen kohdistuneesta kunnianloukkauksesta, mutta syyttäjä teki vuonna 2022 päätöksen esitutkinnan rajoittamisesta. Asianomistajan mukaan sen jälkeen loukkaava kirjoittelu jatkui ja tilanne paheni.
”Väitteillä on ollut merkittävä vaikutus [asianomistajan] työnhakumahdollisuuksiin ja ammatilliseen maineeseen. On yleisesti tunnettu tosiasia, että työnantajat seuraavat rekrytointiprosesseissa sosiaalisen median keskusteluja ja arvioivat ehdokkaita myös niiden perusteella”, asianomistajan kirjelmässä todetaan.
Entinen kansanedustaja Mäkynen kertoo, ettei hän ollut tyytyväinen entisen avustajansa työspanokseen. Hän kuitenkin kiistää herjanneensa tätä tai osallistuneensa toisen syytetyn julkaisemiin kirjoituksiin.
Toinen syytetty Mikko Talso kiistää julkaisseensa yhtään väärää tai valheellista kirjoitusta asianomistajasta.
Mikko Talson toiminta sosiaalisessa mediassa nousi toisen asian tiimoilta valtakunnalliseen julkisuuteen tänä keväänä. Tuolloinen ministerin avustaja Talso kirjoitti vapunpäivänä Facebook-ryhmässä, että kukaan ei kuole Suomessa nälkään, sillä Kela pitää siitä huolen.
”Jos ei ruokaa saa, niin se on ihan omaa tyhmyyttä!!! Sanon tämän siksi, että te luuserit, jotka odotatte tukianne käsi pitkällä ilman, että nostatte persettänne siitä tuolista, niin olette ansainneet köyhyytenne”, Talso kirjoitti.
Hän pahoitteli myöhemmin kommenttiaan.