Ainakin yhdessä osassa maata lumipeite vahvistuu pian, mutta monin paikoin sää on tavallista lauhempaa.

Tuore kuukausiennuste ulottuu vuodenvaihteeseen. Sipe Myllyniemi

Tuore ennuste povaa loppuvuodesta tavanomaista lauhempaa.

Siihen ennuste ei ota kantaa, missä päin maata kannattaa odottaa tai olla odottamatta valkoista joulua.

Lumiraja on Forecan mukaan nyt vetäytynyt Perämeren pohjukasta Kainuuseen ulottuvalle linjalle.

– Loppuviikon ja ensi viikon kuluessa osa sateista tulee todennäköisesti kuitenkin myös maan etelä- ja keskiosassa räntänä ja lumena, meteorologi Joonas Koskela kertoo Forecan blogissa.

Ennusteen laatii Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus ECMWF. Siitä kertoo Foreca.

Näin käy ensi viikolla

Ensi viikolle eli 8. joulukuuta alkavalle viikolle ennustetaan tavallista sateisempaa säätä.

Lapissa se tarkoittaa lumipeitteen vankistumista. Maan etelä- ja keskiosassa sateiden olomuoto vaihtelee ”lumen ja veden välillä”, Koskela kertoo.

Suurimmassa osassa maata on tavanomaista lauhempaa.

Lapissa lämpötila on lähellä tavanomaista. Pohjois-Lapissa viikon keskilämpötila voi olla tavanomaista kylmempikin.

Lauha jatkuu

15. joulukuuta alkavalla viikolla sää jatkuu tavanomaista lauhempana ja sateisempana.

– Sää jatkuu todennäköisesti vaihtelevana, Koskela kertoo.

– Etenkin etelässä sateiden olomuoto vaihtelee lumen ja veden välillä riippuen matalapaineiden ja sadealueiden reiteistä.

Lapissakin sää voi Koskelan mukaan muuttua hieman keskimääräistä lauhemmaksi.

Tällaista säätä jouluun

Jouluviikon ennusteessa epävarmuus on jo suurta.

Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että sää jatkuu koko maassa tavanomaista lauhempana. Maan eteläosissa poikkeama ei ole yhtä merkittävä.

Sademäärissä ei näy meteorologin mukaan merkittäviä poikkeamia tavanomaiseen.

Myös vuodenvaihteeseen eli 29. joulukuuta alkavalle viikolle ennustetaan tavallista lauhempaa säätä. Kuten edeltävän viikon kohdalla, sään ennustettavuus on heikkoa.

Kuukausiennuste kertoo viikkojen keskimääräisestä säästä. Viikon eri päivien välillä voi olla suurtakin vaihtelua.

IL Paras Sää - Säätiedot ja sääennusteet