The Metropolitan Museum of Art on yksi maailman merkittävimmistä taidemuseoista

Helene Schjerfbeck teoksia esillä Ateneumin taidemuseossa 13. marraskuuta 2019.

Avaa kuvien katselu

Helene Schjerfbeckin teoksia esillä Ateneumin taidemuseossa 13. marraskuuta 2019. Kuva: Lehtikuva

Taiteilija Helene Schjerfbeckin näyttely avataan tänään New Yorkin Metropolitan-museossa. Museossa nähdään nyt ensimmäistä kertaa suomalaisen taiteilijan näyttely.

Yhdessä Ateneumin taidemuseon kanssa koottu näyttely kattaa Schjerfbeckin koko uran ja esittelee liki 60 teosta. Schjerfbeckin teoksista näyttelyssä nähdään muun muassa Toipilas vuodelta 1888 ja omakuvia 1800-luvulta 1940-luvulle.

Esillä on myös Schjerfbeckin teos Pitsihuivi, jonka Metropolitan-museo hankki kokoelmiinsa toissa vuonna. Vuonna 1920 valmistunut maalaus on Ateneumin mukaan ensimmäinen suomalaisen taiteilijan teos museon kokoelmissa.

The Metropolitan Museum of Art (The Met) on yksi maailman merkittävimmistä taidemuseoista.

New Yorkin näyttelyyn on lainattu teoksia Ateneumilta, muilta suomalaismuseoilta sekä yksityiskokoelmista Suomesta ja Ruotsista. Näyttely jatkuu huhtikuun alkupuolelle asti.

Vuosina 1862–1946 elänyt Schjerfbeck on yksi tunnetuimmista suomalaisista taiteilijoista. Schjerfbeck tunnetaan erityisesti vahvoista omakuvistaan, joita hän teki nuoresta opiskelijasta aina vanhuuteen saakka.