UPM ja Sappi tiedottivat torstaina allekirjoittaneensa aiesopimuksen yhteisyrityksen perustamisesta.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Metsäyhtiö UPM ja eteläafrikkalainen Sappi aikovat perustaa yhteisyrityksen, jonne siirtyisi yhteensä kaksitoista paperitehdasta, joista neljä on Suomessa.
Yhteisyrityksen yritysarvo olisi noin 1,4 miljardia euroa, ja osapuolet omistaisivat sen puoliksi.
UPM:n toimitusjohtaja sanoo, että yhteisyritys vastaa Euroopan graafisten paperien markkinoiden rakenteellisiin muutoksiin.
Järjestelyn toteutuminen vaatii hyväksynnän Euroopan komissiolta sekä muun muassa Yhdysvaltojen, Britannian ja Kiinan yrityskauppaviranomaisilta.
Metsäyhtiö UPM ja sen eteläafrikkalainen kilpailija Sappi aikovat yhdistää painopapereita valmistavaa liiketoimintaansa uuteen yritykseen.
UPM ja Sappi tiedottivat torstaina allekirjoittaneensa ei-sitovan aiesopimuksen yhteisyrityksen perustamisesta. Osapuolet omistaisivat uuden yrityksen puoliksi, ja sinne siirtyisi perinteikkäitä paperitehtaita ja muita omaisuuseriä noin 1,4 miljardin euron yritysarvosta.
Osapuolet arvioivat allekirjoittavansa lopullisen sopimuksen ensi vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla ja toteuttavansa järjestelyn vuoden loppuun mennessä.
Yhteisyritykseen siirrettäisiin UPM:n koko graafisia papereita valmistava Communication Papers -liiketoiminta ja Sappin graafisten paperien liiketoiminta Euroopassa.
”Ehdotettu yhteisyritys edustaa määrätietoista vastausta Euroopan graafisten paperien markkinoiden rakenteellisiin muutoksiin”, sanoo UPM:n toimitusjohtaja Massimo Reynaudo UPM:n tiedotteessa.
Yhteisyritys saisi UPM:n kahdeksan paperitehdasta Suomessa, Saksassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa sekä Sappin neljä paperitehdasta Euroopassa.
Paperitehtaat olivat pitkään UPM:n liiketoiminnan sydän. Digitalisoituminen ja paperin kysynnän väheneminen ovat kuitenkin vähentäneet painopapereiden painoarvoa yhtiön liiketoiminnassa.
Suomessa uudella yhteisyrityksellä olisi neljä tehdasta: UPM:n Kymin, Rauman ja Jämsänkosken paperitehtaat sekä Sappin Kirkniemen paperitehdas.
”Communication Papers on luonut perustan, jolle UPM on rakentanut laajan kestävien materiaalien ratkaisuvalikoimansa. Suunniteltu yhteisyritys tarjoaisi parhaan tulevaisuuden liiketoiminnalle”, Reynaudo sanoo.
UPM:n mukaan yhteisyritys ”järkeistäisi” tarjontaa paperiteollisuudessa, joka kärsii laskevasta kysynnästä, rakenteellisesta ylikapasiteetista ja korkeista energiakustannuksista.
Yhtiö katsoo, että yhteisyritys edistäisi tasapainoisempaa ja sopeutumiskykyisempää eurooppalaista painopaperien markkinoita sekä parantaisi teollisuudenalan kykyä kestää kasvavaa tuontia Eurooppaan.
UPM arvioi, että yhteisyritys luo noin 100 miljoonan euron vuosittaiset synergiahyödyt. Ne syntyisivät muun muassa tuotantolaitosten ja logistiikan optimoinnin, tuoteportfolion rationalisoinnin ja hankintatehokkuuden parantamisen avulla.
UPM:n Communication Papers -liiketoiminta on arvostettu järjestelyssä 1,1 miljardiin euroon ja Sappin Euroopan liiketoiminta 320 miljoonaan euroon.
UPM saisi järjestelyssä yhteisyritykseltä 613 miljoonan euron käteismaksun ja Sappi 139 miljoonan euron käteismaksun. Yhteisyritys nostaisi velkaa rahoittaakseen Sappille ja UPM:lle maksettavat kauppahinnat.
Osapuolet voivat myydä omistusosuutensa yhteisyrityksestä kolmen vuoden jälkeen järjestelyn toteutumisesta.
Lopullinen sopimus yhteisyrityksen perustamisesta edellyttää ulkoisten rahoitussopimusten solmimista, Sappin osakkeenomistajien hyväksyntää ja muiden ehtojen täyttymistä.
Järjestelyn toteuttaminen vaatii myös hyväksynnän Euroopan komissiolta sekä muun muassa Yhdysvaltojen, Britannian ja Kiinan yrityskauppaviranomaisilta.
UPM:n osake liikkui noin 3,5 prosentin nousussa 24,46 eurossa Helsingin pörssissä sen jälkeen, kun yhtiöt tiedottivat aiesopimuksesta. Sapin osake oli samaan aikaan noin yhdeksän prosentin nousussa Johannesburgin pörssissä.